Lyhyestä virsi kaunis

Hei pieni,

Tämä ei nyt ole kirje, tämä on postikortti. Haluan vain kertoa, että tänään oli hyvä päivä.

Menin töihin aikaisin. Kaikki olivat jo paikalla, en ymmärrä mihin aikaan ne oikein aloittavat. Sain hommia ja hommia ja hommia, ja opastusta. Sain sellaista opastusta, etten kehdannut myöntää tietäväni aiheesta yli puolet, ja tietäväni joitan asioita jopa paremmin kuin kouluttajani. Nautin täysin siemauksin.

Iltapäivällä toimin oma-aloitteisesti, rationaalisesti, ja koin osaavani hommani.

Huomisesta pitäisi tulla hyvä päivä.

Suukkoja sinne!

Koti on hyvä

Hei muhkuraiseni,

Tänään hymyilytti niin että takahampaiden paikat rutisivat. Nauru ei lakannut, vaikka alkoi jo hieman nolottaa, ettei osaa hillitä itseään. Ja ventovieraassa seurassa vielä.

Työpäivän haaleissa tunnelmissa kävelin bussipysäkille. Normaalisti en matkusta täällä bussilla, mutta tänään olin laiska. Työpäivän aikana koin puolikkaita onnistumisia, ja sitten tietysti myös niitä päinvastaisia tunteita, ja kellon lähestyessä viittä en edes yrittänyt enää. Kellon tullessa työpäivän päätökseen minä sujahdin takkiini ja iloisesti vielä huutelin moimoit ovelta. Suljin oven ja hengähdin syvään. Joskus sitä vain tarvitsee henkäyksen sisään ja puhalluksen ulos.

Bussilla kuljin Mundsburgin asemalle. Perillä huomasin, että Mundsburg on juuri se asema, jonka luona olevassa ostoskeskuksessa kävin viime kesänä ensin Robin ja sitten Elken kanssa. Tämä tarkoittaa, että TK-Maxx on lähellä.

Mundsburgista U3-linja vie maanalaisella Berliner Torille, jossa pitää vaihtaa joko linjaan U2 tai U4. Siitä parin pysäkin päässä siintääkin jo Hammer Kirche, minun tuleva kotiosoitteeni. Juna-asemalta kävelen kotiin yhden Kentin verran, enkä nyt tarkoita savuketta (joka toisaalta voisi olla aivan yhtä hyvä mittayksikkö), vaan Spotifyn random-listaa, jolla tsemppasin itseäni iloiselle tuulelle. Hetken kuluttua soitankin jo summeria, ja samalla hetkellä alaovi aukeaa.

Lasse on sellainen pitkänhuiskea futari. Ja tietysti matkalla jalkapallotreeneihin. Nopea hei ja heihei tervehdyshalaus ja minä jatkan portaita toiseen kerrokseen. Tai siis saksalaisille ensimmäiseen. Adrian tulee vastaan shortseissa, jalassaan sukat ja sandaalit. Meinaan purskahtaa nauruun. Istumme keltaisessa keittiössä pöydän ääreen ja otan itselleni lasin vettä Adrianin kirjoittaessa minulle alivuokrasopimusta. Tällainen tilaisuus voi olla joko nopea allekirjoitettava paperi, tai sitten sellainen toisenlainen.

Tuntia ja monta vesilasillista myöhemmin minun on lähdettävä. Tässä kohtaa meillä on jo kehitettynä minulle monta harrastusta, saunomisen ja kriminalismin lisäksi. Yksi niistä on hyväntekeminen. Vielä ennenkuin poistun ovesta, autan ripustamaan pyykit. Astun rappukäytävään ja suljen oven takanani. Käännyn ympäri ja soitan ovikelloa. "niin kun mä niitä avaimia tulin hakemaan..."

Tähän kommuuniin olet koska tahansa tervetullut. Adrianin sanojen mukaan "Huone saattaa olla pieni, mutta meillä on suuret sydämet"

Suukkoja.

Onko Wappu mielentila vai päivämäärä?

Hei suukkosuloinen,

Wappu on minun henkinen syntymäpäiväni, minun jouluni ja uudenvuoden karnevaalini. Wappu on minun uusikuuni, ensimmäinen kesäpäivä, päivä jona minuuteilla ei ole väliä. Joet saavat virrata ja pilvet juosta, wappuna minun sydämeni on vakaa.

Kertaan nyt lyhyesti oman vuosittaisen wapputarinani: Aattona tapaan ystäviä, nauran ja laulan ja heiluttelen skumppapulloa. Toukokuun ensimmäisenä minä herään aikaisin ja huolehdin, että koko päivänä ei tule nälkä. Tapahtui tämä sitten Kuopiossa tai Helsingissä, minä panostan wappuun. Minä odotan sitä, haaveilen siitä, ja lopulta Ullanlinnanmäellä istun auringon paahtaessa siemaillen milloin mitäkin kotipolttoista kuraa.

Sitten minä lähdin Saksaan.

Wappuaattona istuin toimistolla lähes tunnin verran ylitöissä. Ei tietenkään mitenkään korvatuissa ylitöissä, vaan sellaisissa että hommat pitää saada tehtyä ja siinäpä sitten nökötät. Samalla hetkellä Suomessa ne, jotka vielä istuvat työajalla, nauttivat skumppaa. Paitsi ehkä kaupan kassat, mutta heillekin soisin simahetken kun pääsevät taukohuoneeseen juhlakansaa pakoon.

Olutta lipitellessä maalasin wappumeikin Andreaksellelle Annin ollessa vieressä hyvänä henkisenä tukena. Ei ollut kiire minnekkään. Illansuunnitelma oli ymmärtääkseni suunnata Lisan syntymäpäiville, ja jotenkin olin onnistunut piirtämään mieleeni aivan erilaisen kuvan tapahtuman luonteesta. Kutsussa kehotettiin osallistujia pukeutumaan juhlavasti ja "Make Up Land" -teeman mukaisesti. Eihän minulla mitään oikeasti juhlavaa ole matkassa, mutta lähdin kuitenkin liikenteeseen hopeaa ja harmaata säihkyen. Matkalla juhliin minua laulatti.

Astumme ovesta sisään ahtaaseen savuiseen asuntoon. Kotibileet. En minä halunnut wappuna kotibileisiin. Avaan oluen ja änkeydyn tuttujen kasvojen keskelle sohvannurkkaan. Huomaan lattialla kissan. Huomaan, että vieraista korkeintaan kuusi on pukeutunut juhlavasti. Heistä neljä on meikannut itsensä. Ihmiset kulkevat musiikin pauhatessa huoneiden välillä, jonottavat vessaan ja parvekkeelle raittiiseen ilmaan. Osa porukasta katoaa pihalle jointtinsa kanssa. Tunnit kuluvat, mitään ei tapahdu. Minä istun ja juon oluttani, kunnes kello on kolme, ja katson että on sopivaa poistua. Kotimatkalla nuori mies toteaa tyttöystävälleen "mikset sinä ole tänään pukeutunut noin? Nythän on vappu!".

Herään auringonsäteisiin. Tulppaanit ikkunalla ovat kellastuneet. Istun hetken ja tunnustelen olotilaa. Ei tunnu wapulta. Hiljaa suljen oven ja katoan kamerani kanssa Hampurin kaduille.

Kävelin ensin hiljaisen Altonan läpi Reeperbahnille. Reeperbahnia siivottiin, muutama turisti veti matkalaukkua perässään. Kävelin St Paulin asemalle, siitä puiston läpi Portugalilaiseen kortteliin ja siitä St Michelin kirkkopuistoon. Siellä oli alkamassa mielenosoitus. Kulmakahvilasta hain kahvin, istuin alas ja jäin seuraamaan puistokansaa. Pienen hetken minusta tuntui wapulta. Ei lakin lakkia eikä simaa, mutta picknick auringon paisteessa musiikin pauhatessa sai minut hymyilemään. Poistuin paikalta ennenkuin tilaisuus oli ohi.

Alsterin kautta kuljin Rautatieasemalle ja kävin ainoassa aukiolevassa ruokakaupassa. Ann ja Irfan liittyivät seuraan, ja laiskan sunnuntain tunnelmissa rykäisimme minulle miniwapun. Hyppäsimme eväinemme lautalle ja kiertelimme pitkin Elbeä nautiskellen salaattia, hedelmiä, keksejä, juustoa ja tietysti siideriä. Pian alkoi kuitenkin univelka painaa, ja vapaapäivän kunniaksi suuntasin päiväunille.

Niinpä wappu on siis tältä vuodelta ohi. Saksalaistumisessani olen valmis ottamaan vastaan kaikenlaista, kuten kotikenkien käytön ja lisäsuolan, mutta wappua en ole valmis menettämään. Ensi vappuna lupaan olla Kaivopuistossa. Minä, munkit, sima ja sillit. Koska niin on hyvä.