Tuuli tuli vei Berliiniin

Kaunokaiseni,

Arvailtuani nyt kuukausitolkulla tulisiko nämä kirjeet vain laittaa laatikkoon vai olisiko vielä kerrottavaa Hampurista, sai tämänaamuinen kevätsää minut virkistymään kirjeen äärelle. Toisin sanoen luiskahdan tässä kohtaa teemasta "Hampuri" ja väitän olevani vain käymässä Berliinissä.

Tällä pikavisiitillä minulla siis on huone, kaksi kämppistä ja työpaikka. Ihan oikea aikuisten työ jossa keitän kahvia vain itselleni! Aluksi kaikki oli kiirettä ja asiat tapahtuivat salamavauhdilla, nyt kaikki muuttuu hiljaa arjeksi.

Arki on sitä, kun aamuisin pelkää myöhästyvänsä junasta. Juna on niin täynnä, että sinne ei mennä aamukahvin kanssa, eikä työmatkalla meikata. Työmatkat pönötetään muiden vakavien Berliiniläisten kanssa, ei katsota silmiin eikä tervehditä. Aamukahvitäti on joka kerta kiukkuinen, ikäänkuin keskeyttäisin tärkeän projektin tullessani tilaamaan kahvin. Usko minua, tilaisin sen kyllä muualta, mutta koko matkalla ei tule vastaan toista paikkaa jossa voisi jonottamatta ja kelloa tuijottamatta lisätä kahviinsa sokeria.

Päivä menee tietokoneella, puhelimessa, tapaamisissa ja lounaalla. Niin käy luultavasti kaikille, aikuistumiseen kuuluu numerot ja niiden pyörittely.

Kotimatkalla on pimeää. Kadut täällä ovat isoja ja ankeita, ja hehkulamppulaki on ajanut kaikki lyhtypylväät säästöliekille. Silti tunnelma on turvallinen, me köyhät vaellamme samoissa mukulakivissä, eikä kenelläkään käy mielessä sujauttaa kättään avonaiseen laukkuun.

Iltaisin savukiehkuroiden täyttäessä Mirkon huoneen minä vetäydyn peittojeni alle. Käyntisi jälkeen kävin hankkimassa toisen peiton ja tyynyt, ensi kerralla ei tarvita makuupussia.

Tänään suutuin kun kaikki kananmunat oli syöty. Sellaista se on, aina jollain on nälkä eikä joku jaksa kauppaan. Mirko mainitsi käyttäneensä pari munaa, eikai haittaa, vastasin vain ei ei ja tottakai saa ottaa, niitähän oli täysi tusina. Kun paljastui että tusinasta on jäljellä kaksi koko päivän haaveilleeseeni munakkaaseen, join hiljaiseksi kostoksi litran maitoa. En jaksanut kinastella, onhan tänään jo tiistai.

Viikonloppuna olen Hampurissa, uskon että siellä on kevät!

Halauksia pieni,
Isosisko

Ja niin saapui syksy

Hei kaunis,

En ole kirjoittanut aikoihin. Syksy saapui Hampuriin, ja mieleni vaeltaa ruskaiseen metsään.

Kävin eilen Carolalla. Tunnelma oli ihanan syksyinen. Joimme teetä ja kaminassa leiskui tuli. Istuimme vanhassa toimistossani, ja huomasin kuinka paljon kaipaan kepeää työympäristöä. Kaipaan sitä, että työn ohessa tulee rupateltua, sadepäivinä juodaan paljon cappucinoa ja auringon paahtaessa syödään terassilla. Kaipaan luovaa ilmapiiriä.

Tänä aamuna myöhästyin taas töistä. En vain jaksanut välittää. Seitsemän aamua jäljellä, ja niistä yksi on lomapäivä. Mitä sitten seuraavaksi tapahtuu, en oikein osaa sanoa. Tämä on ollut seikkailu, josta yritän kaivaa hyviä puolia.

Tänään tapaan tytön, jonka koti kaipaa ammattilaisen silmää. Pojat totesivat tiukasti, että ilmaiseksi et kyllä tee. Carola oli kuitenkin asiasta eri mieltä. Carola näki tilanteen niinkuin minä. Minä tarvitsen omaa henkilökohtaista haastetta, jotain minulle mieluisaa ja jotain jolla täyttää ajatuksia. Koska tämä tyttö on täysin vieras, pääsen kokeilemaan asiakaskohtaamista täysin omista lähtökohdistani. Tiedän että budjetti on tiukka ja varsinaista remonttia ei tulla tekemään, tämä on ennemminkin somistamista. Mutta oli mitä oli, ainakaan kukaan ei katso minua kieroon kun keitän vielä kolmannen kupin kahvia ja laitan napit korviini tietokoneen äärellä.

Minusta pitäisi tulla yksityisyrittäjä.

Olet ajatuksissani pieni.

Pusuja.

Hiljaiset kesäyöt

Suukkosuuni,

Niinkuin tiedät, Juha oli täällä. Juhan kanssa mahtavaa on se, että Juhan kanssa ei voi stressata. Joskus jo miljoona vuotta sitten me kerran istuimme yömyöhään Lasipalatsin terassilla ja joimme alkoholitonta Beck'siä. Silloin Juho nauroi ja sanoi "en mä ollutkaan tajunnut että te ootte ihan oikeasti ystäviä". Ja jos ei sitä ennen oltu, niin siitä hetkestä lähtien.

Juhan kanssa on juotu kahvia, olutta, limua ja pirtelöä. Juhan kanssa on nukuttu sängyssä ja lattialla, kodeissa ja hotelleissa, koulutuksissa ja juhla-illallisilla. Juhan kanssa on pidetty kädestä ja oltu pitämättä. Mutta Juhan kanssa ei ole koskaan riidelty, ei mistään, ei milloinkaan. Enkä oikein näe siihen syytäkään. Vielä koskaan Juha ei ole jättänyt minua pulaan tai kääntänyt selkäänsä silloin kun Juhaa tarvitsee.

Viikonloppu meni siivillä. Ensin Juha oli tässä, ja kohta Juha olikin taas lentokentällä. Me söimme ulkona, katsoimme jalkapalloa, kävimme 20up:issa, rantabaarissa, nojasimme Elben varrella kaiteeseen. Nukuimme pitkään. Söimme aamiaista. Kuljeskelimme ja nauroimme, hömppäilimme niinkuin Hampurissa hömppäillään. Me kaksi pientä mahduimme minun alle metrin leveään sänkyyni, vaikka aamulla olikin tukahduttavan kuuma. Me palasimme sunnuntaiaamuna kalatorilta kotiin vasta aamukymmeneltä. Me istuimme aamuauringossa juoden limua ja kaljaa. Eikä keskustelun aiheet koskaan loppuneet.

Joskus minä mietin, miten älytön tuuri minulla onkaan ollut ihmisten suhteen. Olen löytänyt parhaat iloeläimet ympärilleni. Ne, jotka saavat minut muistamaan kuka minä olen, ja jotka osittain minut määrittävät. Juha on minun se puoleni, joka tekee minusta yhtäaikaa rauhallisen ja vastuuntuntoisen, sekä hullun ja spontaanin.

Onneksi minulla on Juha.