Kotiinpaluun tunnelmaa ja Elben aaltojen kimallus syksyssä

Hei pikkuiseni,

En oikein tiedä miten tässä näin kävi. Ei kai tässä ihan näin pitänyt käydä. Kai. En tiedä.

Allekirjoitin tänään sopimuksen Carolan kanssa. Minä lähden Berliinistä ja palaan kotiin.

Työmatka tulee olemaan pitkä ja tulee päiviä kun se tunti matkalla kotiin ei kulu millään, mutta toisaalta taas kaipaan joka aamu sitä hiljaista kiskojen suhinaa Elben vastarannalla. Ihmiset nukkuvat aamujunassa. Neuwiedenthalia kohti juna tyhjenee ja on aikaa juoda aamukahvi. Lukea kirjaa. Kirjoittaa.

Tulee päiviä kun inhoan lounastaukoja. Sitä, ettei saa mennä yksin istumaan kahvilan terassille vaan aina on joku seurana. Sitä, ettei saa itse valita ravintolan listalta aina samaa pastaa ja sitä, ettei ole kiire lounaalta takaisin. Jatkossa ei kukaan tuijota kelloa. Kun työt on tehty, ollaan vapaalla, ja kun on töitä, niitä tehdään. Käsittämätöntä kuinka sitä huomaakaan kaipaavansa jotain sellaista, joka on ollut melkein siinä koko ajan.

Onnellisinta tässä kuitenkin kummallisesti on se fakta, että saan jättää Berliinin taakseni. En enää jaksa valittaa siitä, se vain on, se täyttää ihohuokoset roskillaan ja tukkii korvat metelillään. Se ei koskaan helise, sen hymy on väkinäinen. Sen katujen pinta on niin rikki, ettei kukaan enää välitä. Lyhtypylväät ovat muuttuneet tylsiksi eikä täällä tuoksu mikään. Berliini on hajuton ja mauton.

Pikkuiseni, kuukausi vain ja olen kotona. Ihmeellistä.

Rakkautta pieni rakkautta,
Isosisko

Tuuli tuli vei Berliiniin

Kaunokaiseni,

Arvailtuani nyt kuukausitolkulla tulisiko nämä kirjeet vain laittaa laatikkoon vai olisiko vielä kerrottavaa Hampurista, sai tämänaamuinen kevätsää minut virkistymään kirjeen äärelle. Toisin sanoen luiskahdan tässä kohtaa teemasta "Hampuri" ja väitän olevani vain käymässä Berliinissä.

Tällä pikavisiitillä minulla siis on huone, kaksi kämppistä ja työpaikka. Ihan oikea aikuisten työ jossa keitän kahvia vain itselleni! Aluksi kaikki oli kiirettä ja asiat tapahtuivat salamavauhdilla, nyt kaikki muuttuu hiljaa arjeksi.

Arki on sitä, kun aamuisin pelkää myöhästyvänsä junasta. Juna on niin täynnä, että sinne ei mennä aamukahvin kanssa, eikä työmatkalla meikata. Työmatkat pönötetään muiden vakavien Berliiniläisten kanssa, ei katsota silmiin eikä tervehditä. Aamukahvitäti on joka kerta kiukkuinen, ikäänkuin keskeyttäisin tärkeän projektin tullessani tilaamaan kahvin. Usko minua, tilaisin sen kyllä muualta, mutta koko matkalla ei tule vastaan toista paikkaa jossa voisi jonottamatta ja kelloa tuijottamatta lisätä kahviinsa sokeria.

Päivä menee tietokoneella, puhelimessa, tapaamisissa ja lounaalla. Niin käy luultavasti kaikille, aikuistumiseen kuuluu numerot ja niiden pyörittely.

Kotimatkalla on pimeää. Kadut täällä ovat isoja ja ankeita, ja hehkulamppulaki on ajanut kaikki lyhtypylväät säästöliekille. Silti tunnelma on turvallinen, me köyhät vaellamme samoissa mukulakivissä, eikä kenelläkään käy mielessä sujauttaa kättään avonaiseen laukkuun.

Iltaisin savukiehkuroiden täyttäessä Mirkon huoneen minä vetäydyn peittojeni alle. Käyntisi jälkeen kävin hankkimassa toisen peiton ja tyynyt, ensi kerralla ei tarvita makuupussia.

Tänään suutuin kun kaikki kananmunat oli syöty. Sellaista se on, aina jollain on nälkä eikä joku jaksa kauppaan. Mirko mainitsi käyttäneensä pari munaa, eikai haittaa, vastasin vain ei ei ja tottakai saa ottaa, niitähän oli täysi tusina. Kun paljastui että tusinasta on jäljellä kaksi koko päivän haaveilleeseeni munakkaaseen, join hiljaiseksi kostoksi litran maitoa. En jaksanut kinastella, onhan tänään jo tiistai.

Viikonloppuna olen Hampurissa, uskon että siellä on kevät!

Halauksia pieni,
Isosisko

Ja niin saapui syksy

Hei kaunis,

En ole kirjoittanut aikoihin. Syksy saapui Hampuriin, ja mieleni vaeltaa ruskaiseen metsään.

Kävin eilen Carolalla. Tunnelma oli ihanan syksyinen. Joimme teetä ja kaminassa leiskui tuli. Istuimme vanhassa toimistossani, ja huomasin kuinka paljon kaipaan kepeää työympäristöä. Kaipaan sitä, että työn ohessa tulee rupateltua, sadepäivinä juodaan paljon cappucinoa ja auringon paahtaessa syödään terassilla. Kaipaan luovaa ilmapiiriä.

Tänä aamuna myöhästyin taas töistä. En vain jaksanut välittää. Seitsemän aamua jäljellä, ja niistä yksi on lomapäivä. Mitä sitten seuraavaksi tapahtuu, en oikein osaa sanoa. Tämä on ollut seikkailu, josta yritän kaivaa hyviä puolia.

Tänään tapaan tytön, jonka koti kaipaa ammattilaisen silmää. Pojat totesivat tiukasti, että ilmaiseksi et kyllä tee. Carola oli kuitenkin asiasta eri mieltä. Carola näki tilanteen niinkuin minä. Minä tarvitsen omaa henkilökohtaista haastetta, jotain minulle mieluisaa ja jotain jolla täyttää ajatuksia. Koska tämä tyttö on täysin vieras, pääsen kokeilemaan asiakaskohtaamista täysin omista lähtökohdistani. Tiedän että budjetti on tiukka ja varsinaista remonttia ei tulla tekemään, tämä on ennemminkin somistamista. Mutta oli mitä oli, ainakaan kukaan ei katso minua kieroon kun keitän vielä kolmannen kupin kahvia ja laitan napit korviini tietokoneen äärellä.

Minusta pitäisi tulla yksityisyrittäjä.

Olet ajatuksissani pieni.

Pusuja.