Peruna alkaa maistua puulta

Hei pikkuinen,

Uunissa on luumupiirakka. Siihen raastettiin sitruunaa ja appelsiinia, ja tuoksu on kirpeä. Pinnalla olevat luumut ovat pinnaltaan violetteja, mutta sisältä keltaisia. Niinkuin syksy. Syksy, joka yllätti Hampurin ja sen pienet asukkaat ja nyt on pidettävä villasukkia jalassa. Tänään Felix kertoi kuinka lämmityksen saa päälle.



Minä olen keinulaudalla, sellaisella lapsuuden puiston härpäkkeellä, joka kiikkuu edestakaisin holtittomasti. En uskalla varata lentolippuja, koska en tiedä otanko liput yhteen suuntaan vai kahteen. Toisaalta, mitä minä täällä tekisin? Vaeltelisin syksyisiä katuja sateessa ja hymyilisin, ottaisin valokuvia rakennuksista ja ohikulkijoista, söisin perunaa kesäkurpitsalla kunnes olisin siihen niin kypsä etten enää voisi kulkea vihanneshyllyn ohi irvistämättä. Eilen minulle kerrottiin joulutorista Alsterin jäällä. Valoista ja musiikista, joulun tuoksuista. Reeperbahnilla on oma joulujuhlansa, sinne ikäraja on 18. Ja minä en voisi jättää mitään siitä väliin, en, sillä minähän olen hampurilainen, yksi tänne eksyneitä jotka eivät ymmärrä miksi pitäisi palata takaisin.

Eilen oli Saksojen yhdistymisen muistopäivä. Mieti, ensin rakennetaan neljäksikymmeneksi vuodeksi muuri, kytätään ja kyylätään ja sitten se muuri puretaan. Neljäkymmentä vuotta tämä muuri oli tosi hyvä idea, mutta sen purkamisen kunniaksi jokainen saksalainen saa maata yhden päivän kotonaan. Historia on siitä jännä juttu, että se mikä nyt tuntuu loistavalta idealta, voi historian kirjaan painettuna olla täysin idiotismia. Odotan jännityksellä kuinka meidän lapsille kerrotaan 2010-luvun homobuumista, TAHDON-kampanjoista ja aikamme "heterovihasta". Riippuu toki kirjoittajasta, mutta se voi olla varsin viihdyttävää luettavaa.

Kävin eilen flunssan kourissa hytisemässä Planten un Bloomenissa. Vesishown musiikkiteemana on Filmimusiikki, voit vain kuvitella kuinka olen odottanut tätä. Maanantaina en päässyt, koska olin filmijuhlilla katsomassa 21 Tapaa pilata avioliitto. Tiistaina en päässyt, koska olin filmijuhlilla katsomassa Meine Schwestern. Keskiviikkona en päässyt, koska nukuin kuumeisena kotona ja Ann tuli käymään iltakaakaolla. Torstaina siis vihdoin pääsin. "Teknisten ongelmien takia joudumme esittämään teille lyhennetyn esityksen" ja sano minun sanoneen, teema ei ollu filmimusiikki. Nyt siis kampaan tukan, piirrän silmät päähän ja puen lämpimästi päälle. Tänään on oltava vuorossa filmimusiikkia, niin kauan minä olen sitä odottanut.

Jos olisit täällä, saisit luumupiirakkaa.

Pusuja!

Arkeen uppoaminen

Hei pieni,

Minä huudan tuuleen, piirrän seinille, peilaan tukkaani ikkunasta ja hengittelen syysilmaa. Syyskuun loppu. Oikea syksy. Yöksi ei saa enää unohtaa ikkunaa auki, muuten herää kurkku kipeänä Reeperbahnin koleuteen.

Minttu lähti eilen. Menin lentokentälle asti ja saatoin Mintun turvatarkastusjonoon. Mintun kanssa oli niin helppoa, viikonlopun teemana oli Go with the Flow ja kohteena Blingfang-messut. Kaksi designhörhöä hypistelemässä, ottamassa valokuvia ja antamassa tiukkaa kritiikkiä suomeksi. Muotoilijan taivas.

Minttu sai kokea kaupunkia, kahvia, Abercrombieta, junia ja döneriä. Sohvasurffaajat kulkutuivat lauantaina electrobileisiin Grosse Freiheitille pienenpieneen kerrostaloon, jonne tarvittiin salasana sisäänpääsyksi. Sunnuntaina istuimme May Cafeessa Darrenin ja Robin kanssa, Darrenilla yllään vai T-paita terassilla. Sitten Minttu olikin jo poissa, ja aikaa on taas kulunut ja päätöksiä pitäisi tehdä. Pitäisi tietää mitä seuraavaksi.



Minä puhun jo paluulipun ostosta. En siitä, jolla pääsee Helsinki-Vantaalle, vaan siitä, jolla pääsee takaisin Reeperbahnille. Minä puhun Joulukuusta Alsterilla, minä puhun Marraskuun pimeydestä Schanzessa ja Tammikuun lumisateesta Elben varressa. Sanavarastooni ei kuulu Kuopio tai Helsinki, ja eniten pelkään että parin viikon kuluttua minun on taas pakko tottua siihen, että junassa kuulutetaan Pasila - Böle. En ole vielä valmis.

Ostin talvitakin. Tai syystakin. Ihan vain jotta selviän tämän viimeisen kuukauden täällä. Talvea varten on toiset tamineet, olivat ne sitten Kuopiossa tai Reeperbahnilla. Täällä minä hymyilen.

Suukkoja pieni.

Siskonpeti ja lapsuudenystävä

Hei murunen,

Niinkuin tiedät, lapsuudenystävän kanssa voi jakaa kaiken. Lompakon, jääkapin, siskonpedin ja synkimmät salaisuudet. Niinpä viikonloppu Anskun kanssa oli enemmän kuin onnistunut. Pääteemana oli nukkua ja syödä, ja kumpaankin osa-alueeseen tuli keskityttyä tasapuolisesti. Ei ollut nälkä eikä väsy, eikä kertaakaan tehnyt mieli paiskoa ovia tai sukkalaatikoita.

Ansku löytyi Hauptbahnhofilta torstaina kello kuusi, matkassaan David tai Daniel tai öh en muista, sillä matkatavarasäilön kautta hyppäsimme S-Bahniin ja menimme kotiin nauttimaan pastaa pestolla. Ensimmäinen ilta kului tiiviisti neljän seinän sisällä, parhaiden juorujen äärellä.

Perjantaina töiden jälkeen minä kokkasin maailman parasta keittoa ja istuimme ankeassa olohuoneessa viinillä. Kävimme Annin ja Irfanin kanssa pyörähtämässä liikenteessä, mutta en halunnut viipyä pitkään, koska lauantaina oli suunnitelmana kalatorin saavuttaminen.

Lauantaiaamu meni kotiaamiaisella, iltapäivä Elbellä lautalla. Vanhojen autojen tuijottelun jälkeen kävimme mutustamassa suklaaleivoksia, muffinssia ja kakkua latteämpärin äärellä. Huumatussa tunnetilassa nukahdimme Reeperbahnilla avoimen ikkunan alle, kunnes viimein koitti ilta ja alkoi matka kohti kalatoria.

Kohtasimme lauman olohuoneella, Sommersalonin edessä. Bo oli väärässä paikassa, Irfan tuli myöhässä ja Andreaksella oli uusi tukka. Teoria tyttöjen ja poikien erilaisista leluista ja niiden vaikutuksesta yksilön kehitykseen sai minut nauramaan tukehtuakseni, tanssilattian kautta tiskille, ulos, takaisin tanssilattialle neonvalohirviön kanssa ja lopulta kasaribaariin. Kasaribaarissa Queenia ja lauman hajoaminen, lopulta kalatori. Vihdoin, vihdoin minä söin kalatorilla Fischbrötchenin, mutten silti jaksanut bailata niinkuin kalatorilla kuuluu. Kuitenkin monen loistavan idean kautta kehitimme "jatkot"; Andreas nukkui, Ansku joi viiniä ja minä hajotin keittiöstä aterinlaatikon. Marian tuli aamulla töistä kotiin keskelle kaaosta kun kalatorisankarit olivat valloittaneet olohuoneen, hymyili ja toivotti hyviä unia.

Hyvät unet päättyivät iltapäivällä raikkaan sisäilman puutteeseen ja siskonpedistä noustiin aamiaiselle. Tai siis minä nousin, keitin kahvit ja taioin jugurtteja. Darren liittyi seuraan, ja musiikkivalikoima sisälsi niin Irwin Goodmania kuin vastaavaa saksalaista laatuviihdettä. Sunnuntaiden kuuluisi aina olla tällaisia, ihanaa seuraa, kahvia, döneriä ja huonolaatuisia vitsejä. Sunnuntai kruunatui vielä kuplivaan jääteehen, pariin viinimaistiaiseen ja käsittämättömän huonoihin juttuihin varustettuna kömpelöllä kielimuurilla. Tiedäthän pieni, valitan täällä jatkuvasti siitä kuinka paljon saksalaiset käyttävät suolaa ruoassaan. Nyt voin kertoa, että ruoka ei ole ainoa jota maustetaan suolalla, myös lakanat vaativat joskus lisämaustetta. Varsinkin jos sängylle kaatuu punaviiniä.

Maanantaiaamuna silmät tuntuivat muurautuneen yön aikana kiinni, mutta nautimme silti aamiaisen yhdessä Anskun kanssa. Lopulta Ansku jäi, minä lähdin, ja kotiin palatessa ikkunan pielestä löytyi viesti. Se on parhautta, pitkän päivän jälkeen saada vielä lukea terveiset pizzalautasen pohjasta.

Viikonloput loppuvat kohta. Aika loppuu kohta. Jäljellä on kuukausi. Tai siis kuukausi tätä, ja sitten kukaan ei vielä tiedä mistään mitään.

Tule tänne pieni, tanssitaan yhdessä aamut.