Joulukiire, joka vuosi sama laulu

Hei nuppu,

Mitä haluat joululahjaksi? Mitä äidille, entä isille? Elkestäkään en tiedä, Juho tuntuu olevan silti haastavin. Sitäpaitsi, matkalaukussani on vain 20kg tilaa. Rakas Joulupukki, mitä teen?

Janinan idea oli ostaa pehmoleluhai. Leikata se auki, laittaa sen sisään pehmolelusammakko. Sammakon sisällä on torakka. Torakan sisällä kynä. Kynän ympärillä lappu, johon on piirretty sydän, jottei lahja tuntuisi raa'alta. Mielestäni kyseessä on tämän joulun hittituote.

Kaksi yötä kuuntelen vielä Reeperbahnin ääntä, kunnes ne vaihtuvat Hämeentien huminaan. Tänään olen joulupäivällisellä Olella, Janina kokkaa perinteistä jouluankkaa. En tiedä koska pakkaan, en tiedä koska ostan joululahjat, mutta voi kuinka ihanaa kun saa tuntea itsensä kiireiseksi!

Olen töissä, odotan Matthiaksen vastausta viimeiseen kysymykseen kunnes pääsen lomalle. Minulla on Carolalle lahja, jätän sen toimistolle lähtiessäni. Tämä on niin kummallinen työ. Matthias tuli pitkästä aikaa toimistolle, ja tuli heti halaamaan. Minä tassuttelen täällä villasukissani ja hippipipossani. Aina kun löydän banaanin, minä hotkaisen sen. Keittelen Cappuccinoa, täytän tiskikonetta. Sitten minä istun sormet sauhuten koneelle ja laitan homman pakettiin. Ja sitten me kokkaamme yhdessä, syömme yhdessä, ja minä lähden ystävieni kanssa ulos. Kansakunnan hyvinvointi olisi aivan eri luokkaa, jos työt olisivat aina tällaisia.

Kaksi yötä ja koneeni laskeutuu. Sitten minä syön ruisleipää. Olethan kanssani silloin iltapalalla?

Rakkaudella,

Sisko

Sylvian joululaulu ja kirkollisvero

Kaunis pieni ihana,

Minulla on mielipide kirkollisverosta. Siitä prosentista, joka ropsahtaa jokaisesta palkastani jonnekin, enkä ole tarpeeksi aktiivinen tietääkseni minne se menee ja kuka sillä syö. Minä sitä kuitenkin maksan, olen maksanut yhtä kauan kuin minulla on ollut verokortti, ja aion maksaa jatkossakin.

En lue kirkon uutisia. Helsingissä Kirkkoa ja Kaupunkia tuli selattua vilkaistakseni Ville Rannan viikottaisen karikatyyripiirroksen, ja kun Kuopiossa oivalsin että "jäsenlehteni" nimi on Kirkko ja Koti, se sai minut tuntemaan itseni kovin maalaiseksi. Kirkko ja Koti on ollut siitä lähtien ikkunanpesuväline. Kerran taittelin siitä hatun.

Media huutelee minulle usein Päivi Räsäsen käsittämättömistä näkemyksistä, ideoista joissa pitäisi kieltää lisää ja puheista joissa Raamattu on lain yläpuolella. Media tekee usein kirkosta vitsin, ja minun sukupolveni edustajat nauravat sille. Joskus nauran minäkin. Etenkin silloin kun kyse on vain yhden mummoshenkilön putkinäköisyydestä. Henkilön, joka ei itse edes aio kokeilla, mutta tuomitsee jo pakkauksen perusteella.

Minä olen kuitenkin salaa ylpeä palkkakuitissani näkyvästä prosentista, joka ei tupsahdakaan minun tililleni, vaan tilille jota en kunnolla tunne. Jotenkin minä koin myötähäpeää kun Homokeskustelun myötä ihmiset äänestivät jaloillaan käymällä osoitteessa eroakirkosta.fi. Niin helppoa se nykyään on, meille pakanakansalle, nettiin vaan ja näps ja siinä se päätös nyt sitten on. Eilen kirkosta erosi 173 henkilöä.

Kun olin kauneimmassa teini-iässä Helsingin Kaupunki lakkautti Vuosaaren Urheilutalon yhteydessä toimineen nuorisotalon. Sille ei ollut enää tarvetta, olihan meillä nurkan takana Kallahden nuta. Porukka hajosi, me istuimme leksulla, katosten alla ostarilla, metroasemalla. Mustina talvi-iltoina me joimme kaljaa Rastilan rannassa ja hengasimme Shellillä vielä kun se oli pystyssä. Nykyään siinä on Lidl. Taisin silloin jopa kirjoittaa tulenkatkuisen sähköpostin jollekin kaupunginvaltuutetulle Aleksanterinkadun lämmittämiseen investoinnista Nuorisotalon sijasta. Sitten elämääni tuli HGC. Hard Gospel Cafe.

Asiaa sen enempää ajattelematta voin vakuuttaa, että ripari oli loistokokemus 15-vuotiaalle eksyneelle teinille. Riparin jälkeiset ajat Gospelin parissa, tarinat lauantai-iltojen Jeesus-bussista ja isoskoulutus. Silloin kun on liian aikuinen ollakseen lapsi vanhemmilleen, tarjosi isoskoulutus hyvän sijan olla aikuinen lapsille. Sai kantaa vastuuta kantamatta oikeasti vastuuta. Myönnän kyllä, että mieltymykseni huiveihin, maailmankaikkeuteen ja nilkkakoruihin vei minut enemmän Protu-piireihin, mutta silti tarjolla oli aina HGC.

Jos siis eroakirkosta.fi tarjoaisi mahdollisuuden kirkosta eroamisen sijaan sijoittaa kirkollisveroni haluamallani tavalla, jakaisin sen seuraavasti:
-Kirkon Nuorisotyö
-Kirkon Vanhustyö
-Kirkon Siirtokuntatoiminta (kuten Hampurin Merimieskirkko)
-Kirkon Kriisiapu
Muut huolehtikoon kirkon sunnuntain jumalanpalveluksista, pääsiäismessuista ja Raamattujen uusista painoksista. Mielestäni kirkko on hieno instituutio. Jokaisessa suuressa insitituutiossa on virheensä. Annan käsittämättömän homokeskustelun kyllä kirkolle anteeksi, niin pitkään kuin kirkko takaa minulle Kauneimmat Joululaulut Hampurin merimieskirkossa. Minun puolestani Kirkon jäsenlehden voisi lopettaa, jos niillä rahoilla vaalitaan kauneimpia arkkitehtuurin ilmentymiä jotka ovat säilyneet vuosisatoja ja joita me kaikki käymme matkoillamme kuvaamassa. Amatöörikuvaajana usein kuvaan sattuu rakennus risti katollaan, ihan vain siksi että se on vaikuttava. Ja kertoo niin minun kuin maailmankin historiasta.

Koska niin se vain on, läpi vuosisatojen, jotain kirkko on tehnyt oikein. Yhteenkuuluvuus ja turvallisuuden tunne. Niin kauan kuin minulla ei ole aikaa eikä voimia rakentaa sitä kaikkea itse, niihin voisin laittaa pienestä palkastani enemmänkin.

Ja jouluaattona minä laulan haudalla virren numero 30, Maa on niin kaunis. Niinkuin jokaisena jouluna. Koska aivan huomaamattani ja salakavalasti minä kuulun tähän kirkkoyhteisöön, eikä se häiritse minua tänään ollenkaan.

Nyt Reeperbahnilla tuoksuu Glögi. Jotain pakanallista tähänkin hetkeen siis.

Rakkaudella,
Isosisko