8. elokuuta 2013

Perheenjäseneni Candi

Kultaseni,

Minulla on nyt uusi perheenjäsen, hänen nimensä on Candi.

Eilen töiden jälkeen tapasin Annin Baumwollella tarkoituksenamme suunnata Speicherstadtiin turisteilemaan. Junassa istuessa taivas muuttui pikkuhiljaa harmaasta mustaksi, ja junan ikkunoihin ropisi pieni tihku. Teimme siis täyden linjanmuutoksen, hyppäsimme U-bahnin kyytiin ja suuntasimme shoppailemaan. Ann on eestiläinen Au Pair, jonka kanssa tuntuu aivan siltä, kuin viettäisi aikaa toisen suomalaisen kanssa. Ann tietää mikä on Sokos, Ann ihmettelee saksalaisten Wlan-pihtailua ja Ann arvostaa Fazerin sinistä.

Alan olla jo aika kyllästynyt työmatkaani, lähinnä siihen kävelyosuuteen. Samalla kun jahkailin ongelmaani Annille, tassuttelimme Karlstadtin urheiluosastolle, ja siellä minua odotti Candi. Candi oli sairaalloisen kallis, kalliimpi kuin olisin maksanut polkupyörästä. Jouduin hakemaan takeaway-pastaa ja juomaan Annin kanssa Radlerin ennen lopullista päätöksentekoa. Mutta hei, töitähän tässä on tehty vuosikaudet, kyllä nyt yhteen Candiin on varaa. Varsinkin, jos sen omistaminen saa minut hymyilemään leveämmin kuin koskaan.

Oikeastaan Candin nimi oli aluksi Sprite, koska niin laatikossa luki. Kun Ann lähti kotia kohti, minä lähdin vielä Darrenin kanssa istumaan ulos, ja näin Darren sai tavata Spriten ensimmäistä kertaa. Selittäessäni kuinka tärkeää on, että potkulaudalla on nimi, Darren oli kovasti sitä mieltä, että pinkki potkulauta pitää nimetä kevytkenkäisen naisen mukaan. Tämä ei ehkä ollut ihan tarkka määritelmä, mutta jotain sinne päin kuitenkin. Darrenin ehdotus oli ensin Chrysta nimenomaan Y:llä, ja heti toisena tuli Candi nimenomaan I:llä. Vilkaistuani potkulautaani tiesin heti, tämä on Candi, ja meistä tulee parhaat ystävät.

Tänä aamuna matkustin siis Candin kanssa töihin leveästi hymyillen. Ei haitannut yhtään, että Suomen kesä on vihdoin täällä. Mitäs sateesta, kylmästä viimasta, vaikka sataisi räntää, minulla on Candi ja me olemme loistava taistelupari.

Tänään alkaa CS-invasion. Minua kutsuu siis taas Kosmos. Halauksia ja pusuja sinne!



ja sitten tuli Planten un Bloomen

Hei nöpönen,

Vessanetsintä onnistui loistavasti. Schantzenpark on iso puisto, jossa on monta leikkikenttää, urheilukenttä, ulkoilmaelokuvateatteri ja paljon niittyä picknickille. Muttei tosiaan yhtään julkista vessaa. Saksalaiset ovat outoa porukkaa. Schlumpin metroasema on kuitenkin aivan kivenheiton päässä, ja sieltä löytyy maksulliset vessat. Vielä poislähtiessä matkalla tuli vastaan bajamaja, jonka ovessa roikkui riippulukko, mutta se ei ollut lukittu. Puristamme peukkuja siis, jotta lukko olisi avoinna vielä perjantainakin.


Ennen tännetuloa googlailin juttuja Hampurista, oikeastaan juuri silloin kun sinä olit reilaamassa. Minua kovasti kiinnosti silloin tämä Sternschantze -niminen kaupunginosa. Selkeästi jokin hipsterikulttuurin ydinkeskittymä jossa kohtaavat katutaide, edulliset mutta laadukkaat ravintolat, UG-vaatemerkit, korkokengät ja tennarit, vaihtoehtokino, kahvit tuhansilla mausteilla ja täyteen tägätyt porttikongit. Ja sitten kaiken tämän keskellä on yksi vallattu talo, ainakin internetin mukaan.

Eilen löysin vallatun talon, tai oikeastaan vain porttikongin josta sinne mennään. Pelkäsin olevani myöhässä Grahamin tapaamisesta, joten en jäänyt ottamaan kuvaa, vaikka kovasti teki mieli. Porttikonki oli näkösuojattu vaneriovilla ja oven yläpuolella roikkui punainen kyltti, josta en aivan saanut selvää. Jokin järkevä anarkistien tunnuslause siinä kuitenkin oli, "Joku jotain vastaan, lapset jotain ja poliisi on paska sika". Tärkeä sanoma siis. Voit kuvitella kuinka paljon ottaa päähän, etten sitä kuvaa ottanut. Tuntia myöhemmin kuljin nimittäin samaa reittiä takaisin, kun vanerioven edessä oli iso vihreä poliisin rynnäkköauto, josta viisi rotevaa poliisia juoksi ulos, yhdellä mukanaan tikkaat. Olin aivan varma, että nyt tuli anarkisteille häätö, ja jäin uteliaana seuraamaan tilannetta etäämpää. Koko tilanne kesti ehkä seitsemäntoista sekuntia: poliisit nostivat tikkaat vaneriovea vasten, yksi kiipesi tikkaita ylös ja raivolla riuhtaisi punaisen kyltin alas. Poliisi hyppäsi alas tikkailta, tikkaat pakattiin autoon, poliisit pakkautuivat takaisin rynnäkköbussiinsa ja huristivat pois. Siis mitä? Rynnäkköbussilla squatin eteen, jotta saadaan poistettua herjaava kyltti? Ihanaa! Mahtavaa Saksa ja Saksan poliisi! Olen hämmentynyt, mutta samalla kovin kovin huvittunut tästä.

Olin jo matkalla kohti kotia, kun muistin Lenan sanoneen menevänsä katsomaan ilotulitusta Planten un Bloomen -nimiseen puistoon. Käännyin siis satakahdeksankymmentä, ja tallustelin rauhassa kohti Dammtorin juna-asemaa, jonka läheisyydessä puutarhapuisto sijaitsee. Saapuessani perille täytyy myöntää, että epäröin pitkään puiston portilla. Pimeä puisto, pieni tyttö yksin, tämä yhdistelmä ei ole hyvä. Juuri kun olin lähdössä pois, alkoi puistosta kuulua musiikkia. Etäällä näkyi yhtäkkiä paljon ihmisiä, jotka alkoivat kiirehtiä kohti ääntä, ja niinpä tarrasin laukustani kiinni ja kipitin ihmismassan perässä pimeään puistoon.

Planten un Bloomen. Et voi uskoa. Kyseessä ei tosiaan ollut ilotulitus, kuten olin kuvitellut. Kyseessä oli suihkulähdeshow. Puoli tuntia suihkulähteen suuttimilla tehtyä koreografiaa, erilaisia valoja ja musiikkiteemana tango. Siihen minä istahdin nurmikolle pieneen tihkusateeseen pieni kyynel silmäkulmassa. Voi että se oli mahtavaa! Las Vegasissa näimme Juhon kanssa vastaavantyyppisen shown, mutta tämä oli pimeässä puistossa, kukkien keskellä. Minä haluan jäädä tänne! Aivan kuin olisin nähnyt revontulia olohuoneessani, siltä se tuntui. Ja vesi on elementtinä niin hieno, valot voimakkaita ja tango, kaikista musiikeista minä satuin tangon aikana paikalle. En olisi halunnut sen loppuvan vielä tunteihin.

Löysin lopulta Lenan ja Khathan, eksyimme puistoon ja lopulta pääsin turvallisesti kotiin. Vielä ennen nukkumaanmenoa kävin kameran kuvat läpi, ja unissani oli paljon värejä, ja poika, jolla oli lierihattu.

Halauksia ihana!

6. elokuuta 2013

Tribute to the ToiletLady

Hei pieni nassukkaiseni,

Niin se vain on, ei sitä tiikeri raidoistaan pääse. Jos nyt menneet kuusi vuotta jos jonkinmoista järjestötoimintaa ei riitä, kannattaa kakun päälle ottaa vielä kirsikka. Toisaalta, tämän enempää ei kai mikään voisi olla juuri minun juttuni.

Ensi viikonloppuna Hampurissa järjestetään suuri CS invasion -tapahtuma, Hamburg unsere Perle. Mielestäni tapahtuman nimi on siinä mielessä älyttömän tyhmä, että nimi on Hampurin jalkapallojoukkuuen tunnusbiisi -ymmärtääkseni siis. Ongelma vain on siinä, että kaupungissa on kaksi jalkapallojoukkuetta. Eikö tapahtuman nimi siis samantien karsi pois osallistujalistalta kaikki St. Pauli -fanit?

Kävin Grahamin kanssa keskustelua tapahtumaan osallistumisesta, maksamisesta, aikatauluista, mistä vaan. Keskustelun ohessa jotenkin en saanut kieliparkaani pidettyä kurissa, vaan menin jotenkin lipsauttamaan "Onko mitään missä tarvitsette apua? Autan mielelläni" ja päälle vielä leveä hymy. Kun kahdella lauseella avasin avuntarjoustani selittämällä että olen joskus kaukaisessa menneisyydessä järjestänyt tapahtumia, saivat pojat kehitettyä minulle tärkeän vastuutehtävän.

Perjantaina tapahtuma alkaa puistopickillä. Tästä siirrytään Reeperbahnille, ja lauantaina on luvassa erilaisia turistikierroksia pitkin Hampuria, jonka jälkeen on taas picknick. Puistosta siirrytään siis taas baariin, ja sieltä kalatorille, ja sunnnuntaina on ylläriylläri taas picknick. Hullunhauska vastuutehtävä siis sijoittuu picknickin ääreen: Puistossa ei ole vessoja, joten jonkinlainen vessaratkaisu pitäisi tyttäriä ajatellen kehittää. Nauraen minä vastasin että helppo nakki, ja nyt tässä ollaan juuri sen nakin äärellä.

Bajamajan vuokraus viikonlopuksi maksaa 75€ + 19% ALV:in. Yksi tötterö ei tietenkään riitä, ja lisäksi joka picknick on eri puistossa, joten bajamaja ei oikastaan nyt ole vaihtoehto. Eikä tapahtumalla ole sellaista budjettia. Niinpä Grahamin kanssa käymme tänään tekemässä kierroksen puistojen lähellä olevissa pikaruokaloissa ja baareissa kyselemässä olisivatko vessat käytettävissä osallistujille johonkin järkevään hintaan. Täällä kun vessoista maksetaan aina vähintään 50cnt palvelumaksu.

Erityisesti minua huvittaa tässä jutussa muutama piirre: Ensinnäkin se, että minä olen vanha järjestöjäärä, organisoinnin asiantuntija. Organisaattori suorastaan, jos se nyt ei kuulostaisi liian leuhkalta. Mutta minä siis en selkeästi osaa vain osallistua olemiseen, minun pitää saada osallistua koko soppaan. Toisena huvittavana piirteenä tulee se, että tämä vastuutehtävä annettiin minulle siksi, että osaan niin hyvin saksaa, että osaan kuulemma varmasti neuvotella saksaksi. Se on totta, minä osaan loistavan hyvää saksaa. Tai ainakin minä pärjään sillä arkisissa tilanteissa, kuten vessaneuvotteluissa. Kolmanneksi, ja ehkä aivan erityisen paljon minua huvittaa tässä se, että nyt tosiaan koen järjestäväni jotain todellista. Tilamuotoilijana voin ylpeästi organisoida vessajuttuja, vessa on huone muiden huoneiden joukossa. Jokainen tarvitsee vessaa, jokainen arvostaa vessaa kohtuullisen välimatkan päässä ja jokainen on onnellinen saadessaan käyttää ihan oikeaa vessaa. Ja muistetaanhan vielä se, että tämä tapahtuma järjestetään reppureissaajille, jotka haluavat Hampuriin. Reppureissaus. Hampuri. Minä.

Näin minusta siis tuli ToiletLady, tyttö, jonka poistuessa pöydästä joku kysyy "is it time to go to the office?" ja minä vastaan "defenately".

Niinkuin PMMP:kin sinulle laulaa: "Kannattaa kokeilla itsensä häpäisyä, siihen ei kuole, oon vielä hengissä".

Time to go to the office,

olet rakas.

4. elokuuta 2013

Sosiaaliähky

Hei pieni ihana,

Tiedätkö sen tunteen, kun kesken ajatusvirran yhtäkkiä päähäsi jumahtaa yksi ajatus, ja jäät jauhamaan sitä uudestaan ja uudestaan? Minä havahdun siihen vähän väliä. Ajatusvirran keskeltä pulpahtaa hymy, minä olen tässä. Minun kuuluu olla tässä. Tämän kuuluu olla näin. Juuri nyt on täydellistä.





Aamulla auringon jo paistaessa korkealta me istuimme kalatorin päärakennuksen edustalla katsomassa kun nuori mies harjoitti uimahyppyjä. Keskustelimme siitä, kuinka ihmiset jättävät lapsuudenmaisemat ja asettuvat muualle. Andreas kysyi minulta Andreakselle tyypilliseen tapaan selkeästi artikuloiden ja yksinkertaisia sanoja käyttäen "Kun paras ystävättäresi kysyy sinulta, miksi olet Hampurissa etkä siellä missä he kaikki muut ovat, mitä sinä hänelle vastaat?" ja vastaus tuli jostain selkärangasta, hiusrajasta, en tiedä mistä, mutta salamannopeasti "Koska minun on hyvä olla täällä.". [weil ich mich hier Wohl fühle]. Kaikki olivat hetken hiljaa, ja alkoivat hitaasti nyökytellä. Niin me kaikki kai ajattelemme, ihmisen kuuluu olla siellä missä sen on hyvä. Eihän sitä voi kiistää.

Viikonloppu alkoi arkisesti pyykinpesulla ja skypepuhelulla äidin ja isin kanssa. Voi että oli ihana kuulla ääniä kotoa, jostain niin kaukaa mutta kuitenkin niin läheltä. Hassut eivät osanneet kytkeä skypestä näköpuhelua pois, ja puhelun päätteeksi jäin vielä tuijottelemaan isiä, joka tuijotteli tyhjää ruutua toisessa päässä. Voi isi. Lapsella täytyy olla maailman parhaat vanhemmat, jotta kotiin soittaminen herättää niin lämpimiä tunteita, vaikkei koti-ikävää varsinaisesti ole ollenkaan. Toivottavasti saavat nauttia vielä lämpimistä kesäilloista Töysässä ennenkuin palaavat kaupunkiin.

Päädyin tietysti Couchsurfing-tapaamisen Sternschantzelle. Sternschantze on kaupunginosana ehkä vähän verrattavissa iso-robaan, vähän hipsterihenkinen, ei niin turistirysä. Parinkymmenen hengen lauma vaelteli taas ympäriinsä, mutta päädyimme lopulta takaisin St. Pauliin Hamburger Bergille ja siitä vielä Andreaksen ja Norbertin kanssa Hans-Alberts-Platzille. Taas sain kokea sukupuolisyrjintää, kun pojat päättivät kulkea punaisten lyhtyjen kujan läpi. Olisin muuten ollut kuulemma tervetullut mukaan, mutta koska kyseisellä kujalla tytöt saavat saavillisen vettä päälleen, en halunnut ottaa sitä riskiä. Illan aikana opin monta hyvää keinoa oppia vierasta kieltä, mutta mieleenpainuvin oli varmasti drinkkilistan läpikäyminen. Jokainen sana, jota cockteilien nimistä en tunnistanut selitettiin minulle, jotta varmasti tiedän mitä olisi tarjolla.

Lauantaina iski sosiaaliähky. Couchsurfer-partysurfer-beachsurfer-lobstersurfer-tapaaminen oli Altonan asemalla kello kaksi. Rob oli tietysti organisoinut koko homman loistavasti, eikä itse tarvinut kuin ilmestyä paikalle. Siihen nähden, että vielä ennen yhtä taivas oli pilvessä ja sade ripotteli hiljalleen, meitä oli yllättävän monta menossa iltapäiväksi rannalle. Sofia Ruotsista, Lena Itävallasta, Khatha Bayerista, Jan Hampurista, Sandra Kölnistä, Iliana Perusta, Rob ja minä. Iltapäivän aikana saimme kokea niin paahtavaa kuumutta, aurinkoa, sadetta kuin näitä kaikki yhtäaikaa. Grillausta, musiikkia, uimista Elbessä, pieniä lapsia ja koiria, kaikkea mitä rannalla voi olla. Ai niin, ja onnistuin taas sulattamaan muoviobjekteja, alan olla siinä mielestäni aika hyvä.

Kävin kotona ottamassa päikkärit ja ilta jatkui taas Reeperbahnille. Porukkaan liittyi Irfan Pakistanista, joka tuntuu kulkevan jokaisessa CS-jutussa mukana. Mahtava tyyppi. Kun olimme löytäneet paikan johon istua cockteileille, juuri sillä hetkellä Lena tunnisti ohikulkevan Grahamin. Graham oli matkalla Davidin luo kattobileisiin. Niinpä hetkeä myöhemmin me pakkauduimme hissillä seitsemänteen kerrokseen, siitä portaat ylös ylimpään kerrokseen ja siltä vielä tikkaita pitkin katolle. Allamme Reeperbahn, Elbe, juhlahumu, koko Hampuri. Sellaisena hetkenä hymyilyttää ja naurattaa ja joka solullaan tuntee olevansa elossa.

Kun kattobileet alkoivat vaimeta, siirryimme Hamburger Bergille. Ensimmäinen stoppi oli paikka, josta kaikille Mexikanerit. Mexikaner on hampurilaisten juttu siinä missä "Digga", vaikka eräs baarimikko kovasti väittikin, että enneminkin turistit kuin oikeasti paikalliset juovat Mexikanereita. Tämä siis vain jotta tiedät. Kuljimme juhlista toisiin, joka puolella tuntui tulevan tuttuja vastaan, välillä porukka hajaantui ja välillä porukkaan lyöttäytyi lisää innokkaita juhlijoita. Oli tanssilattioita, oli terasseja, oli litratolkulla vettä ja reidet tanssimisesta maitohapoilla, kunnes kello tuli viisi. Kello viisi me lähdimme kalatorille.

Nyt siis kalatorin todellisuus. Päärakennuksen edustalla on siis nämä suuret kalamarkkinat, josta voi ostaa kalaleipää, kalaruokaa, kalamitävaan, hedelmiä, vihanneksia, hassuja hattuja. Itse päärakennuksesta ei saa sitten mitään muuta kuin kahvia ja olutta. Kyseessä on suurehko satamahalli, joka jakautuu tavallaan kahteen osaan. Molemmissa päädyissä on esiintymislava. Sunnuntaiaamuina kello viidestä aina kello yhteentoista jommallakummalla lavalla esiintyy coverbändi, livemusiikkia siis, ja kun bändi lopettaa, aloittaa toinen bändi toisessa päässä hallia. Todellinen festarisimulaatiotunnelma.

Kun sitten aamukymmeneltä pääsin kotiin, söin vielä juustocroisantin (tai siis kaksi) ja nukahdin. Heräsin kahdeltatoista. Enkä saanut enää unta. Päivä meni piirtäessä ja musiikkia kuunnellessa, kunnes oli taas Language Cafén aika. Zoen sohvilla istui lähes sama porukka kuin edelliselläkin kerralla. Porukka, jolla on jo nyt omat vitsinsä, oma tyylinsä keskustella, omat juttunsa. Ja minä olen siinä mukana. Minä olen osa tätä kaikkea, ja voi että minä olenkaan onnellinen.

Toivottavasti sinullakin pieni on ihanaa, olette kaikki siskot paljon ajatuksissa.

-Isoin meistä