Matkatunnelmissa

Hei muru,

Nukun vieressäsi tänä yönä.

Nyt käyn kaupassa, pakkaan repun ja juon Miken kanssa Astran. Sitten minä menen junalla lentokentälle ja istun lentokoneeseen. Amsterdamin kautta olen luonasi ihan kohta.

Nyt puhutaan tunneista.

Halauksia!

Nostureiden varjoja yössä, kadulla soi haitari

Pikkuiseni,

Tänään on tiistai. Minun lentokoneeni lentää torstaina. Amsterdamin kautta minä lennän Helsinkiin ja matkaan sieltä Kuopioon. Ja aivan hetken kuluttua minä tulen takaisin, ja silloin on kaikki toisin.

Me kävelimme Irfanin kanssa Altonasta Landungsbrückenille. Puistot olivat täynnä ihmissilhuetteja, eikä askelmia portaikossa voinut erottaa. Kello ei ollut edes kahdeksaa ja oli jo yö. Mutta tänään on viimeinen lämmin syyspäivä. Tai ehkä huomenna. On niin lämmin että villapaita tuntui olevan liikaa, takkia en edes ottanut matkaan. Me kuleksimme Elben vartta välillä jutellen ja välillä omiin ajatuksiimme uppoutuneina.

Minä unohduin pitkin matkaa uudestaan ja uudestaan tuijottamaan valaistua telakka-aluetta, sen nostureita jotka piirtyvät valaistuna yötä vasten ja niitä suuria laivoja jotka odottavat olevansa kokonaisia päästäkseen maailman merille. Se on hassua, voisi kuvitella että juuri näillä rannoilla syttyy sydämeen tuli seilata joet ja vuonot ja suurten merten halki tuntemattomaan. Ehkä toisille syttyykin. Minun nilkoissani sen sijaan tuntuu kepeys siitä, että minulla ei ole kiire minnekään. Tai ehkä voisin seistä lähempänä telakkanosturia, nojata sen siniseen runkoon ja ottaa siitä valokuvia pienen sateen tihkuttaessa valokeilojen läpi. Sen verran minä juuri haluaisin liikkua.

Voi olla että palatessani minulla ei ole enää Irfania. Eikä Annia. Voi olla, että arki on silloin aivan toisenlainen. Minä en nimittäin palaa kaupunkiin jonka kadut ovat tuntemattomat ja jossa puhutaan hassua mutta niin tuttua kieltä. Minä palaan minun Hampuriini, jonka kujilla olen laulanut, jonka katuja olen valokuvannut ja jonka porttikongeissa olen nauranut kyyneleet silmissäni. Minä palaan kaupunkiin, jonka metron äänen kuulen unieni läpi ja jonka läpi virtaavan joen aaltoihin olen heittänyt kolikoita. Kaupunkiin, jonka asemien kuulutukset saavat minut nauramaan ja jonka puistoissa ihmiset istuvat ilman vilttejä, kahviloihin ja leipomoihin, aamiaisten ääreen.

Tänne minä palaan. Mutta ensin pitää lähteä.

Vielä tämän yön minä nukun ikkuna auki, Reeperbahnin ikuista vappua kuunnellen. Toivon sinunkin kuulevan sen, se tekisi sinullekin pienen jäljen sydämeen.

Kisses, honey, kisses.

Every day something new they say

Hei muhkuraiseni,

Minä tiesin, että Mikeen tutustuminen tulisi muuttamaan minun arjessani jotain. Joistain ihmisistä sen vain tietää, ensisilmäyksellä. Äläkä nyt ymmärrä väärin, saman ensisilmäyksen olen jakanut niin Robin, Lenan kuin Ivanankin kanssa. Ensisilmäyksen, jonka jälkeen tiedätte jäävänne toistenne ihon alle.

Perjantaita minun on nyt pakko sivuta muutamalla lauseella. Perjantaita, jolloin johtaja Hyvärinen suvaitsi saapua Hampuriin kollegoidensa kanssa, ja jolloin istuimme pitkän kaavan illallisella kamalassa räkälässä, ja jolloin yritimme saada aikaiseksi oikeankokoisen ravintolalaskun siinä kuitenkaan onnistumatta. Hampuri, sinä ihanan edullinen kaupunki. Sain siis tosiaan viettää aikaa seurueessa, jossa Mojitoon tilattiin lisää rommia. Kumma juttu, rommi saapui laseissa ja matkassa Pepsit. Tässä seurassa ei Pepsiä juoda, nyt ollaan Reeperbahnilla. Lopulta jätin pojat Reeperbahnille ja suuntasin itse muutaman kulman taakse Annan tupareihin. Tarina kertoo minun olleen Annan juhlissa monta kertaa, monta kertaa kävin hyvästelemässä muut, ja monta kertaa palasin takaisin. Yhdessä välissä minun nimittäin oli kiirehdittävä takaisin Reeperbahnille, minulle oli nimittäin varattu paikka pöytäseurueeseen. Strippiklubille. Ja pääsin jopa ilmaiseksi sisään.

Täytyy myöntää, että lauantaiaamu oli halju. Ja lauantai-iltapäivä. Niin arkinen lauantai, sellainen, johon en olisi halunnut joutua. Lauantai, jolloin ei odota mitään, ja tavallaan toivoisi olevansa toisaalla. Niinpä minä repäisin, laitoin viestejä ja sovin tapaamisen Sommersalonin eteen yhdeksitoista. Kuten kuvitella saattaa, siinäkin oli sitten jotain haljua, kaikki olivat väsyneitä ja kertasivat edellisen illan tapahtumia. Mutta sitten me löysimme tanssilattian, Sommersalonin takaosan ja lopulta HeadCrashin toisen kerroksen ja hypimme ja nauroimme ja salaa minä mietin, että tämä olisi ollut minun viimeinen viikonloppuni. Ja tämä ajatus sai minut hymyilemään, sillä niin ei ole. Vielä ei ole viimeinen mikään.

Sunnuntaina minä eksyin Jungfernstiegin metroasemalle. Vaeltelin etsien ulospääsyä, ja lopulta nousin katutasoon Thalia-teatterin kulmalta, varsin kaukana Applen liikkeestä, jonka edessä minun piti tavata Irfan. Me kävelimme Gängevierteliin ja astuimme Siperiaan. Oikeasti pieni, me istuimme Siperian alakerran stagehuoneeseen syömään vegaaniaamiaista, me ja kaikki Hampurin hipit. Usko minua, en ole saanut parempaa aamiaista koskaan missään. Ja pienen hetken kaipasin rastoja takaraivolla niin, että minun teki mieli sulkea silmät ja laulaa laulua päivänsäteistä ja menninkäisistä. Tämä kulttuuri on kadonnut Helsingistä, tai sitten minä olen siellä vain niin vanha, etten enää löydä takaisin.

Karkasin Siperiasta kohtaamaan Miken. Me menimme hattumessuille. Kyllä, messut joissa esitellään hattuja. Kokemus oli loistava ja matkaani tarttui -aika kovalla hinnalla- uusi perheenjäsen. Pölöpipo.

Pölöpipo päässäni me kuljimme sunnuntaisessa Hampurissa. Löysimme puiston, jossa on suuria lamppuja joiden päällä voi istua. Joimme vale-Fantaa. Istuimme kahvilassa, matkustimme S-junalla, istuimme International Cafeessa ja lopulta kaappasimme Annin matkaan ja suuntasimme Grosse Freiheitille. Karaokebaari oli vielä puoli tuntia kiinni, ja päätimme odottaa.

Meillä ei ollut rahaa, eikä meillä ollut mitään tekemistä. Keräsimme laukkujen pohjilta kolehdin, tällä saadaan jokaiselle kaksi olutta ja yksi yhteinen tupakka-aski. Ja karaokea. Ja niin me istuimme pitkälle iltaan karaokebaarissa, laulaen mitä ikinä sattui, ihan vain siksi koska me voimme.

Tänään me kohtaamme maanantaitapaamisessa ja kommunikoimme viittomakielellä.

Suukkoja pieni, suukkoja.