Nostureiden varjoja yössä, kadulla soi haitari

Pikkuiseni,

Tänään on tiistai. Minun lentokoneeni lentää torstaina. Amsterdamin kautta minä lennän Helsinkiin ja matkaan sieltä Kuopioon. Ja aivan hetken kuluttua minä tulen takaisin, ja silloin on kaikki toisin.

Me kävelimme Irfanin kanssa Altonasta Landungsbrückenille. Puistot olivat täynnä ihmissilhuetteja, eikä askelmia portaikossa voinut erottaa. Kello ei ollut edes kahdeksaa ja oli jo yö. Mutta tänään on viimeinen lämmin syyspäivä. Tai ehkä huomenna. On niin lämmin että villapaita tuntui olevan liikaa, takkia en edes ottanut matkaan. Me kuleksimme Elben vartta välillä jutellen ja välillä omiin ajatuksiimme uppoutuneina.

Minä unohduin pitkin matkaa uudestaan ja uudestaan tuijottamaan valaistua telakka-aluetta, sen nostureita jotka piirtyvät valaistuna yötä vasten ja niitä suuria laivoja jotka odottavat olevansa kokonaisia päästäkseen maailman merille. Se on hassua, voisi kuvitella että juuri näillä rannoilla syttyy sydämeen tuli seilata joet ja vuonot ja suurten merten halki tuntemattomaan. Ehkä toisille syttyykin. Minun nilkoissani sen sijaan tuntuu kepeys siitä, että minulla ei ole kiire minnekään. Tai ehkä voisin seistä lähempänä telakkanosturia, nojata sen siniseen runkoon ja ottaa siitä valokuvia pienen sateen tihkuttaessa valokeilojen läpi. Sen verran minä juuri haluaisin liikkua.

Voi olla että palatessani minulla ei ole enää Irfania. Eikä Annia. Voi olla, että arki on silloin aivan toisenlainen. Minä en nimittäin palaa kaupunkiin jonka kadut ovat tuntemattomat ja jossa puhutaan hassua mutta niin tuttua kieltä. Minä palaan minun Hampuriini, jonka kujilla olen laulanut, jonka katuja olen valokuvannut ja jonka porttikongeissa olen nauranut kyyneleet silmissäni. Minä palaan kaupunkiin, jonka metron äänen kuulen unieni läpi ja jonka läpi virtaavan joen aaltoihin olen heittänyt kolikoita. Kaupunkiin, jonka asemien kuulutukset saavat minut nauramaan ja jonka puistoissa ihmiset istuvat ilman vilttejä, kahviloihin ja leipomoihin, aamiaisten ääreen.

Tänne minä palaan. Mutta ensin pitää lähteä.

Vielä tämän yön minä nukun ikkuna auki, Reeperbahnin ikuista vappua kuunnellen. Toivon sinunkin kuulevan sen, se tekisi sinullekin pienen jäljen sydämeen.

Kisses, honey, kisses.