Onko Wappu mielentila vai päivämäärä?

Hei suukkosuloinen,

Wappu on minun henkinen syntymäpäiväni, minun jouluni ja uudenvuoden karnevaalini. Wappu on minun uusikuuni, ensimmäinen kesäpäivä, päivä jona minuuteilla ei ole väliä. Joet saavat virrata ja pilvet juosta, wappuna minun sydämeni on vakaa.

Kertaan nyt lyhyesti oman vuosittaisen wapputarinani: Aattona tapaan ystäviä, nauran ja laulan ja heiluttelen skumppapulloa. Toukokuun ensimmäisenä minä herään aikaisin ja huolehdin, että koko päivänä ei tule nälkä. Tapahtui tämä sitten Kuopiossa tai Helsingissä, minä panostan wappuun. Minä odotan sitä, haaveilen siitä, ja lopulta Ullanlinnanmäellä istun auringon paahtaessa siemaillen milloin mitäkin kotipolttoista kuraa.

Sitten minä lähdin Saksaan.

Wappuaattona istuin toimistolla lähes tunnin verran ylitöissä. Ei tietenkään mitenkään korvatuissa ylitöissä, vaan sellaisissa että hommat pitää saada tehtyä ja siinäpä sitten nökötät. Samalla hetkellä Suomessa ne, jotka vielä istuvat työajalla, nauttivat skumppaa. Paitsi ehkä kaupan kassat, mutta heillekin soisin simahetken kun pääsevät taukohuoneeseen juhlakansaa pakoon.

Olutta lipitellessä maalasin wappumeikin Andreaksellelle Annin ollessa vieressä hyvänä henkisenä tukena. Ei ollut kiire minnekkään. Illansuunnitelma oli ymmärtääkseni suunnata Lisan syntymäpäiville, ja jotenkin olin onnistunut piirtämään mieleeni aivan erilaisen kuvan tapahtuman luonteesta. Kutsussa kehotettiin osallistujia pukeutumaan juhlavasti ja "Make Up Land" -teeman mukaisesti. Eihän minulla mitään oikeasti juhlavaa ole matkassa, mutta lähdin kuitenkin liikenteeseen hopeaa ja harmaata säihkyen. Matkalla juhliin minua laulatti.

Astumme ovesta sisään ahtaaseen savuiseen asuntoon. Kotibileet. En minä halunnut wappuna kotibileisiin. Avaan oluen ja änkeydyn tuttujen kasvojen keskelle sohvannurkkaan. Huomaan lattialla kissan. Huomaan, että vieraista korkeintaan kuusi on pukeutunut juhlavasti. Heistä neljä on meikannut itsensä. Ihmiset kulkevat musiikin pauhatessa huoneiden välillä, jonottavat vessaan ja parvekkeelle raittiiseen ilmaan. Osa porukasta katoaa pihalle jointtinsa kanssa. Tunnit kuluvat, mitään ei tapahdu. Minä istun ja juon oluttani, kunnes kello on kolme, ja katson että on sopivaa poistua. Kotimatkalla nuori mies toteaa tyttöystävälleen "mikset sinä ole tänään pukeutunut noin? Nythän on vappu!".

Herään auringonsäteisiin. Tulppaanit ikkunalla ovat kellastuneet. Istun hetken ja tunnustelen olotilaa. Ei tunnu wapulta. Hiljaa suljen oven ja katoan kamerani kanssa Hampurin kaduille.

Kävelin ensin hiljaisen Altonan läpi Reeperbahnille. Reeperbahnia siivottiin, muutama turisti veti matkalaukkua perässään. Kävelin St Paulin asemalle, siitä puiston läpi Portugalilaiseen kortteliin ja siitä St Michelin kirkkopuistoon. Siellä oli alkamassa mielenosoitus. Kulmakahvilasta hain kahvin, istuin alas ja jäin seuraamaan puistokansaa. Pienen hetken minusta tuntui wapulta. Ei lakin lakkia eikä simaa, mutta picknick auringon paisteessa musiikin pauhatessa sai minut hymyilemään. Poistuin paikalta ennenkuin tilaisuus oli ohi.

Alsterin kautta kuljin Rautatieasemalle ja kävin ainoassa aukiolevassa ruokakaupassa. Ann ja Irfan liittyivät seuraan, ja laiskan sunnuntain tunnelmissa rykäisimme minulle miniwapun. Hyppäsimme eväinemme lautalle ja kiertelimme pitkin Elbeä nautiskellen salaattia, hedelmiä, keksejä, juustoa ja tietysti siideriä. Pian alkoi kuitenkin univelka painaa, ja vapaapäivän kunniaksi suuntasin päiväunille.

Niinpä wappu on siis tältä vuodelta ohi. Saksalaistumisessani olen valmis ottamaan vastaan kaikenlaista, kuten kotikenkien käytön ja lisäsuolan, mutta wappua en ole valmis menettämään. Ensi vappuna lupaan olla Kaivopuistossa. Minä, munkit, sima ja sillit. Koska niin on hyvä.

Tiedän jo nyt, että huomenna tarvitsen päiväunet

Pikkuiseni,

Väsymys tuntuu olevan hyvä ystävä. Tuntuu myös että jatkuvasti on kiire. Olen jostain myöhässä, jokin on tekemättä, olen unohtanut jotain. Tarkistan, että avaimet ovat matkassa vasta kun olen sulkenut oven. Muistan syödä vasta kun näläntunne alkaa jo hävitä. En muista käydä kaupassa, enkä laittaa espressokeittimeen uutta jauhetta. Tämä on se tila jota ne kutsuvat kulttuurishokiksi.

Wikipedia tietää kulttuurishokista lopulta aika vähän, mutta sielläkin kulttuurishokki, tai ns. kulttuurisopeutuminen on eritelty kolmeen vaiheeseen. Neljäs vaihe, paluushokki, ei mielestäni tässä kohtaa ole ajankohtainen.

Sopeutuminen alkaa kuherruskuukaudesta. Kun kaikki on ihanaa ja mahtavaa ja hauskaa ja jännittävää, ja kaikki epäkohdat jäävät huomioimatta. Kuten minä viikko sitten. Minua nauratti ja laulatti ja tanssitutti. Olenhan unelmieni kaupungissa, sen sykkeessä ja kaduilla joilla aamuyöstä myydään huumeita ja rakastutaan.

Toisessa vaiheessa pienet asiat alkavat ärsyttää, sitten isommat, ja lopulta tuntuu että kaikki odotukset kohtaavat pettymyksen. Tämä olen minä tänään, ja ehkä vähän eilenkin. Epäkohtelias asiakaspalvelu, likaiset metroasemat, huonosti organisoitu tiedotus harjoittelupaikassani, puhelimesta puuttuva internet. Tässä kaupungissa on rasittavaa ja ärsyttävää se, että huumeita myydään öisin kadulla, ja erityisesti se, että toiset yön sykkeessä löytävät toisen sykkivän sydämen ja sitten ne liimautuvat porttikongeissa toisiinsa auringon noustessa satamanostureiden ylle.

Kolmantena vaiheena on luvassa soputuminen. Ympäristön hyväksyminen sellaisena kuin se on, arkeen lipuminen.

Mutta en minä halua lipua arkeen! En suostu päättämään kuherruskuukautta vielä! Pieni pääni taistelee hullunlailla sitä vastaan, että täällä olisi arki ja normaali järjestys. Haluan pitää vaatteet rinkassa ja kameran käsilaukussa. Silti arki alkaa olla uhkaavan lähellä. Kohta minulla on oikea koti, oikeat kämppikset ja oikea saksalainen verotusnumero. Ehkä tämä tapahtui hieman liian nopeasti, en ihan pysy tässä mukana.

Kerron sinulle kämppiksistäni paremmalla ajalla, mutta mainittakoon nyt nopeasti, että JEEEES. Minulla kävi sellainen pullamunkki, ettei mitään järkeä. Tavallaan elämä on kuin elokuvaa. Aivan kuin palat vain loksahtelisivat kohdalleen.

Sinä ja Turku olette täällä
paljon ajatuksissa <3