Tiedän jo nyt, että huomenna tarvitsen päiväunet

Pikkuiseni,

Väsymys tuntuu olevan hyvä ystävä. Tuntuu myös että jatkuvasti on kiire. Olen jostain myöhässä, jokin on tekemättä, olen unohtanut jotain. Tarkistan, että avaimet ovat matkassa vasta kun olen sulkenut oven. Muistan syödä vasta kun näläntunne alkaa jo hävitä. En muista käydä kaupassa, enkä laittaa espressokeittimeen uutta jauhetta. Tämä on se tila jota ne kutsuvat kulttuurishokiksi.

Wikipedia tietää kulttuurishokista lopulta aika vähän, mutta sielläkin kulttuurishokki, tai ns. kulttuurisopeutuminen on eritelty kolmeen vaiheeseen. Neljäs vaihe, paluushokki, ei mielestäni tässä kohtaa ole ajankohtainen.

Sopeutuminen alkaa kuherruskuukaudesta. Kun kaikki on ihanaa ja mahtavaa ja hauskaa ja jännittävää, ja kaikki epäkohdat jäävät huomioimatta. Kuten minä viikko sitten. Minua nauratti ja laulatti ja tanssitutti. Olenhan unelmieni kaupungissa, sen sykkeessä ja kaduilla joilla aamuyöstä myydään huumeita ja rakastutaan.

Toisessa vaiheessa pienet asiat alkavat ärsyttää, sitten isommat, ja lopulta tuntuu että kaikki odotukset kohtaavat pettymyksen. Tämä olen minä tänään, ja ehkä vähän eilenkin. Epäkohtelias asiakaspalvelu, likaiset metroasemat, huonosti organisoitu tiedotus harjoittelupaikassani, puhelimesta puuttuva internet. Tässä kaupungissa on rasittavaa ja ärsyttävää se, että huumeita myydään öisin kadulla, ja erityisesti se, että toiset yön sykkeessä löytävät toisen sykkivän sydämen ja sitten ne liimautuvat porttikongeissa toisiinsa auringon noustessa satamanostureiden ylle.

Kolmantena vaiheena on luvassa soputuminen. Ympäristön hyväksyminen sellaisena kuin se on, arkeen lipuminen.

Mutta en minä halua lipua arkeen! En suostu päättämään kuherruskuukautta vielä! Pieni pääni taistelee hullunlailla sitä vastaan, että täällä olisi arki ja normaali järjestys. Haluan pitää vaatteet rinkassa ja kameran käsilaukussa. Silti arki alkaa olla uhkaavan lähellä. Kohta minulla on oikea koti, oikeat kämppikset ja oikea saksalainen verotusnumero. Ehkä tämä tapahtui hieman liian nopeasti, en ihan pysy tässä mukana.

Kerron sinulle kämppiksistäni paremmalla ajalla, mutta mainittakoon nyt nopeasti, että JEEEES. Minulla kävi sellainen pullamunkki, ettei mitään järkeä. Tavallaan elämä on kuin elokuvaa. Aivan kuin palat vain loksahtelisivat kohdalleen.

Sinä ja Turku olette täällä
paljon ajatuksissa <3