Hei ootteko tosissanne?

Nuppunen,

Kai sinäkin jo juoksit Helsinkiin ilmestyneeseen uuteen Starbuck'siin? Jonotit puoli tuntia saadaksesi nimetä Cafe Latellesi koon sanoilla joissa ei ole mitään järkeä; ei siis "Yksi iso latte kiitos" vaan jotain "yksi mucho grande lattocinomöttö, kiitos" ja sitten maksoit siitä kolmen kahvin verran? Sait sanoa nimesi myyjälle ja tavata sen monta kertaa jotta se menee varmasti oikein? Vitsaillessasi myyjälle "haluatko puhelinnumeron myös?" myyjä hymyilee vaivautuneesti. Olitkin vasta kahdeskymmenes tämän aamuruuhkan asiakas joka tarjoaa puhelinnumeroa tai sähköpostia kupin kylkeen rustattavaksi.

Oikeasti. St. Paulissa on meneillään "Leider Neueröffnung" -kampanja. Jokainen yksityisyrittäjä on laittanut liikkeensä ikkunaan kyltin, jossa lukee "valitettavasti uudistumme" ja jokainen on nimennyt liiketiloihinsa uuden toimijan. Nimetyt toimijat ovat maailmankuuluja kahvila-, muoti-, hotelli- ja kauneusketjuja. Alueella oli yksi yrittäjä joutunut lopettamaan toimintansa, kun kahvilajätti Dat Backhus vuokrasi toimitilat huomattavasti korkeammalla hinnalla kuin pieni kahvilanpyörittäjä. Solidaarisesti koko alueen kaikki yrittäjät ottavat rankasti kantaa tähän: "Tämän kaupunginosan maine ja ilme perustuu persoonallisuudelle. Pitäkäämme siitä kiinni."

Vie pieni kolikkosi Helsingissä Tin Tin Tangoon, Sinisen huvilan kahvilaan, Protulle, Oranssille, vaikka edesmenneen ScoopyDoon portaille, mutta älä jonota Starbuck'siin vain siksi että se on coolia. Tai jonota vain, mutta arvosta niitä pieniä pullapuoteja joiden mummot aamun aikaisina tunteina upottavat munkkeja rasvaan ja pyörittävät sokerissa. Jotka omin pienin kätösin rustaavat päivän tarjouksen A-ständiinsä kahvilansa ulkopuolelle. Jotka tiskaavat päivän päätteeksi ja illalla lähtiessään sammuttavat kaikki valot. Myös mainoskyltin.

Helsingin Starbuck'sin kunniaksi käyn tänään kahvilla. Menen metroasemani kioskille ja pyydän että pojat kirjoittavat nimeni kupin kylkeen. Tästä hyvästä maksan pojille juomarahaa hyvästä asiakaspalvelusta, saan itse hyvän mielen ja pieni kioskiyrittäjä on saanut taas kaupaksi yhden kahvikupillisen. Nyt vain toivotaan, että pieni kioskiyrittäjä kohtelee poikia oikeudenmukaisesti hyvinä työntekijöinä, ja sitten maailma on taas vähän parempi paikka. Eikö niin?

Kahvintuoksuisia pusuja pieni.

Kun kyllästyttää

Hei murunen,

Kun kyllästyttää, pitää lähteä kävelylle. Ei niin että pyörähtää lähikaupassa ja matkalla lukee päivän otsikot, vaan niin että saa kantapäähän hiertymän. Silloin tietää tassutelleensa huolet pois ja mieli on taas avoin ottamaan vastaan kaikenlaisia pamauksia.

Kävelin eilen Alsterin ympäri. Oli se sitten sen seitsemän tai yksitoista kilometriä, se tuli tarpeeseen. Veneet ovat poissa, pienessä tihkusateessa sorsat ja ankat nukkuivat sulassa sovussa rantavedessä. En olisi malttanut lopettaa kävelyä, mutta tykytys jalkapohjassa laittoi tällekin huville rajansa. Kotona Ann pakkasi tavaransa ja lähti, minä istuin tietokoneelle. Juorusin Juhon kanssa hetken ja lopulta naputtelin epämääräisiä kommentteja oppariini.

Sitten Janina alkoi höpötellä. Koska meillä kahdella juorukellolla riittää aina laabattavaa, treffasimme Pennyn edessä ja menimme istumaan kaakaolle. Joskus henkinen oksentaminen tulee tarpeeseen, ja koskaan ei voi tietää mistä ystävä hätään löytyy. Me puhuimme ja puhuimme kunnes baari meni kiinni. Ja puhuimme vielä kotiinpalatessa. Miehet, naiset, työt, työttömyys, tasa-arvo ja epätasa-arvo pääsivät kaikki ruodittaviksi.

Myönnetään, että jonkinlainen koti-ikävä tässä oireilee. Valitsin eilen pakastealtaasta pizzan sen perusteella, että sitä saa kotoa ja siinä on suomenkielinen seloste. Tänään menen merimieskirkolle. Katsotaan saisiko se minut jo kyllästymään suomalaisuuteen.

Suukkoja.

Arjen painorajoitukset

Hei pieni,

Elämä on nyt jotenkin jumissa, päämäärätöntä harhailua. Ei yhtään selkeää päätepistettä, ei tavoitetta jota kohti juosta, ei aikarajoja. Olen pussissa. Juon kahvia koska se muka pitää minut hereillä. En voi lähteä pitkälle kävelylle, koska minulla on muka kiire tehdä muuta. Ja kun istun ja istun ja penkki allani lahoaa kun yritän muistaa mitä muuta minun piti tehdä, ehtiikin jo tulla pimeää eikä kävelylle ole mitään järkeä lähteä.

Aloitan opinnäytetyön aina alusta. En saa siihen tolkkua. Sen sisältö on tylsä ja laahaava, enkä innostu siitä ollenkaan. En voi kuvitellakaan, että joku jaksaisi raahautua sen läpi ja keskittyä sen suuriin oivalluksiin, kun itsekään en jaksa. Ja silti opinnäytetyö on juuri se, johon minun tulisi keskittyä aina saadessani pidemmän hetken vapaa-aikaa.

Yritän tehdä seikkailuja Hampurin kujille ja Hampurin syksyyn. Kadut ovat täynnä lehtiä ja aurinko paistaa lämpimästi, vaikka ikkuna onkin aamuisin huurussa. Seinän takaa kuuluu musiikki, ja jaksan aina ihmetellä kuinka jotkut osaavat vain olla. Ilman kiirettä ja huolia, ilman suuntaa ja tavoitteita. Ehkä se tosiaan menee niin, että unelmien toteuttamisen esteeksi muodostuu lähinnä elämä itsessään, ja arjesta irti riuhtoutuminen muuttuu sekin arkiseksi, jos sitä tekee päivästä toiseen.

Arki. Miksei muissa kielissä ole sille sanaa samanlailla kuin suomeksi?

Halauksia pikkuinen.