Kun kyllästyttää, pitää lähteä kävelylle. Ei niin että pyörähtää lähikaupassa ja matkalla lukee päivän otsikot, vaan niin että saa kantapäähän hiertymän. Silloin tietää tassutelleensa huolet pois ja mieli on taas avoin ottamaan vastaan kaikenlaisia pamauksia.
Kävelin eilen Alsterin ympäri. Oli se sitten sen seitsemän tai yksitoista kilometriä, se tuli tarpeeseen. Veneet ovat poissa, pienessä tihkusateessa sorsat ja ankat nukkuivat sulassa sovussa rantavedessä. En olisi malttanut lopettaa kävelyä, mutta tykytys jalkapohjassa laittoi tällekin huville rajansa. Kotona Ann pakkasi tavaransa ja lähti, minä istuin tietokoneelle. Juorusin Juhon kanssa hetken ja lopulta naputtelin epämääräisiä kommentteja oppariini.
Sitten Janina alkoi höpötellä. Koska meillä kahdella juorukellolla riittää aina laabattavaa, treffasimme Pennyn edessä ja menimme istumaan kaakaolle. Joskus henkinen oksentaminen tulee tarpeeseen, ja koskaan ei voi tietää mistä ystävä hätään löytyy. Me puhuimme ja puhuimme kunnes baari meni kiinni. Ja puhuimme vielä kotiinpalatessa. Miehet, naiset, työt, työttömyys, tasa-arvo ja epätasa-arvo pääsivät kaikki ruodittaviksi.

Myönnetään, että jonkinlainen koti-ikävä tässä oireilee. Valitsin eilen pakastealtaasta pizzan sen perusteella, että sitä saa kotoa ja siinä on suomenkielinen seloste. Tänään menen merimieskirkolle. Katsotaan saisiko se minut jo kyllästymään suomalaisuuteen.
Suukkoja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti