Elämä on nyt jotenkin jumissa, päämäärätöntä harhailua. Ei yhtään selkeää päätepistettä, ei tavoitetta jota kohti juosta, ei aikarajoja. Olen pussissa. Juon kahvia koska se muka pitää minut hereillä. En voi lähteä pitkälle kävelylle, koska minulla on muka kiire tehdä muuta. Ja kun istun ja istun ja penkki allani lahoaa kun yritän muistaa mitä muuta minun piti tehdä, ehtiikin jo tulla pimeää eikä kävelylle ole mitään järkeä lähteä.Aloitan opinnäytetyön aina alusta. En saa siihen tolkkua. Sen sisältö on tylsä ja laahaava, enkä innostu siitä ollenkaan. En voi kuvitellakaan, että joku jaksaisi raahautua sen läpi ja keskittyä sen suuriin oivalluksiin, kun itsekään en jaksa. Ja silti opinnäytetyö on juuri se, johon minun tulisi keskittyä aina saadessani pidemmän hetken vapaa-aikaa.
Yritän tehdä seikkailuja Hampurin kujille ja Hampurin syksyyn. Kadut ovat täynnä lehtiä ja aurinko paistaa lämpimästi, vaikka ikkuna onkin aamuisin huurussa. Seinän takaa kuuluu musiikki, ja jaksan aina ihmetellä kuinka jotkut osaavat vain olla. Ilman kiirettä ja huolia, ilman suuntaa ja tavoitteita. Ehkä se tosiaan menee niin, että unelmien toteuttamisen esteeksi muodostuu lähinnä elämä itsessään, ja arjesta irti riuhtoutuminen muuttuu sekin arkiseksi, jos sitä tekee päivästä toiseen.
Arki. Miksei muissa kielissä ole sille sanaa samanlailla kuin suomeksi?
Halauksia pikkuinen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti