Monikansallinen yhteisöni

Hei pieni,

Kovasti haluaisin kertoa sinulle siitä, kuinka Lena on nyt poissa. Kuitenkin tuntuu että asian vatvominen ja siitä uliseminen tekee Lenan poissaolosta entistä todellisempaa, joten mielummin keskityn juuri tähän hetkeen ja siihen pieneen riemuvoittoon, että tänääna illallistan Juhkumuhkuni kanssa. Lena olisi kovasti halunnut tavata Juhon, mutta nytpä meillä on syy matkustaa Strassbourgiin tai jopa Wieniin lomalle.

Jotenkin en Oldenburgissa koskaan tajunnut, kuinka paljon maahanmuuttajia tässä maassa on. Kuinka monta eri aksenttia, murretta, viennettä ja kiennettä. Ja nyt kun kovasti haluan oppia saksaa kunnolla, tuntuu että ympärillä on vain kielioppivirheiden sekamelska, jossa kukaan ei noudata mitään sääntöjä ja kielikaaos päässä vain pahenee.

Kun tämä lähiympyräkin on kielioppivirheiden taivas, alan olla varma että opin kohta aivan muun kielen kuin varsinaisen saksan. Carola toki puhuu oikeaa saksaa, ja asiakkaat yleensä, mutta esimerkiksi tässä työympäristössä meillä on filippiniläinen Frau Langohr (rouva pitkäkorva) kirjanpitäjänä, serbialainen Gordana siivoajana, Gordanan veli Jackoo talonmiehenä ja vaihto-oppilas Paul ylläpitämässä englannin osaamista. Eikä paketti iltaa kohti sen kepeämmäksi muutu, kun aikaa tulee vietettyä noh britti-Robin kanssa, mutta lisäksi pakettiin kuuluu sohvasurffauksen tiimoilta säännöllisesti Irfan Pakistanista, Apolo Intiasta, Darren Australiasta, Ann Eestistä ja Graham Uudesta Seelannista. Maanantaitapaamisissa tämä koko pakka on aivan sekaisin, ja loppuillasta hakeudun Olen ja Andreaksen seuraan palauttaakseni pääni takaisin saksan taajuudelle, mutta on pakko myöntää, että en minä siitä kaikkea ymmärrä.

Sade alkoi sunnuntaiyönä kun olin hyvästellyt Lenan. Sade on jatkunut siitä asti. Minulla ei ole kumisaappaita, minulla on pelkkiä ballerinoja ja sandaaleita. Kerran olin lähdössä sateessa kotiin sandaaleissa, kun Andreas herrasmiehenä tarjosi minulle sukkia lainaan. Tiedäthän pieni, olen Saksassa. Täällä voi nainen kulkea sateessa sukkien pilkottaessa sandaaleista. Vieläkin harmittaa että kieltäydyin, monta mielenkiintoista kokemusta jää kokematta jos ei uskalla avoimesti hypätä uusiin ulottuvuuksiin. Mutta ehkä märät sukat sandaaleissa ei ole kokemuksen väärti. Ehkä minä tyydyn currywurstiin ja döneriin saksalaistumisessani.

Rakkautta muru,
Sisko

Tarzan ja Paul

Hei murunen,

Ei minua viime torstaina huvittanut tehdä oikeastaan mitään töiden jälkeen. Harkitsin laittavani Andreakselle tai Robille viestin jos jommallakummalla olisi ollut kotikoneella jokin elokuva, mutta sitten arkitaikurini Lena ilmoitti, että neiti neljäkymppiä mulle tack ja pukeudu kivasti, me mennään katsomaan MUSIKAALIA.

Tarkoitus oli treffata Holstenstraßen juna-asemalla puoli kahdeksan. Kumpikin sähläsimme junat ja aikataulut ja lopulta hyppäsimme taas vahingossa samaan junaan Schantzelta. Kummallakin oli kerrankin tukka kampauksella, jakkutakit, korkokengät, kevyt kesämeikki. Voi me nätit. Normaalisti me olemme kuitenkin tukka ponnarilla ja puolihuppareissa Kosmoksessa. Mutta kyllähän korkeakulttuuria varten kuuluu laittautua.

Lenan liput olivat last-minute-tickets. Meillä oli siis naurettavan edullisesti naurettavan hyvät paikat. Ja nyt täytyy myöntää, että kulutan teattereiden penkkejä aivan liian vähän. Miten paljon voi pienillä kikoilla saadakaan aikaan, valoilla, äänillä, kankailla. Ei minulla riitä sanat kuvaamaan. Tietysti itse show oli saksaksi, joka tietysti huvitti minua kovasti kun You'll be in my heart onkin Du bleibst in meinem Hetzen. Mutta kokemus oli kaikin puolin mahtava, nyt kun vielä pääsisi kokemaan König der Löwenin. Eikun Leijonakuninkaan.

Sitten halusin kertoa sinulle Paulista. Paul on Carolan vaihtari. Paul sanoo höhö kun sitä naurattaa ja muuten Paul sanoo muutaman sanan silloin tällöin. Ensimmäisenä päivänä Paul kyseli ruokapöydässä mitä "Du hast" tarkoittaa. Minua nauratti jo valmiiksi, minä tiesin mihin tämä keskustelu on johtamassa. Seuraava kysymys tietysti oli, mitä "Du hasst mich" tarkoittaa, joka sai tietysti kaikki pöydässä hämmentymään ja miettimään kuka on ehtinyt poikaparalle jo sanoa tuollaista. Siinä sitten nahkaa pelastamaan, kertomaan saksalaisen musiikkikulttuurin moni-ilmentymästä ja Rammsteinin sanoitusten nerokkuudesta. Paul nyökkäili ja Carola tuntui olevan aika hämillään. Mutta sellaisia ovat pojat, kahdeksantoistavuotiaat nuorukaiset, vaihto-oppilaat. Ainakin minun kokemusteni mukaan. Tiedätkö, olen entistä iloisempi etten asu Carolan luona. Carola on kyllä ihana, mutta onneksi minulla on oma koppini Reeperbahnilla. Oma koppini, eikä yhtään vaihtaria.

Kirjoitan sinulle myöhemmin lisää, olet paljon ajatuksissa.

Isosisko