Tulevaisuuden asumismallit

Hei murunen,

Eilen pitkän pitkän työpäivän jälkeen lähdimme Carolan kanssa Stilwerkille kuuntelemaan luentoa Asumismalleista tulevaisuudessa. Stilwerk on vähän niinkuin Kaapelitehdas, vanha satamarakennus Fischmarktin vieressä, joka on täynnä erilaisia design-liikkeitä ja näyttelyitä. Koska menimme sinne vasta illasta, ei mikään tietenkään ollut enää auki, paitsi alakerran kahvila, josta osallistujille oli ilmainen tarjoilu.

Luento oli kovin mielenkiintoinen. Neljä luennoitsijaa kertoi erilaisista projekteista ja asumismalleista, ja lopuksi keskustelu käytiin vielä paneelikeskusteluna. Kaikkia väittämiä en täysin allekirjoita, ja kaikkia väittämiä en tosiaan ymmärtänyt, mutta erilaiset näkökulmat perherakenteiden muutoksista ja varautumisesta ilmastonmuutokseen... no, ymmärrät varmaan että olisin kovasti halunnut ystäväsi Mikon paikan päälle. Olisin kaivannut hyvää väittelyä aiheesta "kuuluuko työt tuoda kotiin, onko se osa psykologista evoluutiota, ja entä kun vedenpinta nousee, voimmeko asua kaislaveneissä nykyisen uus-suurperhe-mallin mukaisesti".

Lähes kymmentuntisen työpäivän ja kolmen tunnin luentosarjan jälkeen iski aivomansikka. Aivomansikka on Alppilan lukiossa opittu termi siitä, kun tuntuu että pää on jäässä eikä ajatukset etene. Pääsin viimein kotiin, huoneeni oli kuin pätsi, ja avasin ikkunan. Andreas ja Müncheniläinen ystävänsä Norbert tulivat juuri metrosta ulos ikkunani alla, olivat matkalla Hamburger Bergille. Hamburger Berg on parin kadun päässä, Reeperbahnin poikkikatu, täynnä pieniä baareja ja klubeja. Tai ne näyttävät pieniltä, mutta jossain on aina ovi, ja baari jatkuu ja jatkuu ja jatkuu ja saattaa muuttua aivan eri paikaksi kuin mihin luuli tulleensa.

Paidan vaihto, tukka ponnarille, ja mars matkaan. Jos ymmärsin oikein, erään baarin takaosaan oli juuri muuttanut toinen baari. Olimme siis tavallaan muuttobileissä. Illan aikana muu porukka oli aloittanut iltansa Reeperbahnin varrella pikkupubissa, jonka nimeä en muista. Pikkupubissa vietetiin baarin hautajaisia, ja kellon lyödessä kymmenen baarista kannettiin kaikki huonekalut pihalle ja jokainen läsnäolija raahasi jonkun mööpelin matkassaan uusiin tiloihin. Me saavuimme valitettavasti paikalle vasta kun muuttoshow oli jo ohi, mutta mielestäni tarina on mielenkiintoinen. Näin pitäisi kaikki muutot hoitaa: järjettömät bileet ja jokaiselle lähtiessä matkaan tuoli, ompelukone tai patja. Sampo saa jokatapauksessa kantaa pesukoneen, se on Sampon erityisosaamista.

Nyt pusuja sinne, tänään alkaa viikonloppu!

Aurelie

Hei pieni,

Minä olin eilen treffeillä. En sellaisilla, että Juhon pitäisi nyt järsiä kyntensä ja itkeä itsensä uneen, mutta treffeillä kuitenkin. Saksankielessä on se hyvä puoli, että jotkut harvat asiat ovat sopivasti yksinkertaistettuja. Kuten treffit.

Wir sind Helden teki aikoinaan kappaleen, johon jokainen saksaa osaava ei-saksalainen nainen voi samaistua, laulun nimi on Aurelie. Laulu kertoo ranskalaisesta Aureliesta, joka ei voi ymmärtää saksalaisten miesten pidättäytyväisyyttä. Aurelie viheltää itse miesten perään, eikä ymmärrä miksi aina puhutaan jalkapallosta. Tarinankertoja yrittää saada Aurelien tajuamaan, että niin se nyt vain Saksassa on. Saksassa ollaan varovaisia niin flirttailun kuin tuttavallisuudenkin suhteen, ja lähtökohtaisesti halutaan aina välttyä väärinkäsityksiltä. Minä pidän siitä täällä, lähtökohtaisesti kaikkien kanssa tullaan toimeen ja kaikkiin tutustutaan, ja ajan myötä matkaan valikoituvat ne, joiden kanssa aikaa vietetään enemmän.

Edellinen kohtaaminen Andreaksen kanssa päättyi yhteystietojen vaihtamiseen. Andreas totesi, että olisi hauska tehdä joskus jotain yhdessä, mutta saksalaisittain joutui vielä tarkentamaan, että ihan siis kavereina vaan. Niinpä muutaman ikivanhalla Nokiallaisella näpytetyn Pennymarkt-liittymästä lähetetyn viestin jälkeen lähdimme urheilemaan, missionamme polkuveneily Alsterilla.

Andreaksen kanssa on mukava viettää aikaa, koska Andreas on selkeästi usein itse joutunut siihen tilanteeseen, että muut ympärillä puhuvat kieltä, jota itse ymmärtää, muttei tarpeeksi hyvin. Andreas on tähän mennessä ainoa, joka aktiivisesti korjaa, jos sanon jotain väärin. Ja voi kuinka minä muuten sanonkaan väärin! Miten monta sanontaa on ihminen voinut oppia päin prinkkalaa, ja miten moni muistisääntö kieliopissa on niinkuin Juhon "oranssi aina oikealle, vaan ei sittenkään!". Mutta ei se oikeastaan haittaa, kunhan muistaa toistaa itselleen silloin tällöin, että kyllä minä tätä kieltä nyt kuitenkin osaan, virheistä viis.

Tarkoituksena oli mennä  siis polkuveneilemään, mutta koska jostain syystä kaikki Alsterin rannan polkuvenepaikat sulkevat ovensa arkena ennen kahdeksaa, jäi ainoaksi vaihtoehdoksi soutuvene. Kyllä minä soutaa osaan, olenhan minä nyt soutanut lapsuuden ja nuoruuden ja kaikki kesät aina, ei soutaminen ole mikään haaste. Paitsi että Alsterilla, jossa samassa lammikossa on melojat, kajakit, kanootit, polkuveneet, soutuveneet, purjeveneet ja lisäksi vielä ne tyypit, joiden lauta muistuttaa surffilautaa, mutta siinä seistään ja melalla tönitään eteenpäin. Salaa mielessäni kiittelin, etten ollut ottanut kameraa matkaan, koska soutuvene oli sekä kiikkerä, että tuntui hörppivän vettä ihan itsekseenkin. Ja Saksassa ei sitten ole pakko käyttää pelastusliivejä vesillä. Toki on paljon maalaisromanttisempaa saada istua soutuveneen keulassa helmikorun heijastuessa vedenpintaan pukeutuneena päivämekkoon jossa on käsinkirjailtuja ruusuja, kuin vetää päälle huutavan oranssi styrox-haarniska, mutta jotenkin pelastusliivi tuo omaa turvallisuuttaan soutuveneilyynkin. Tuntia ja yhtä läheltä piti -tilannetta myöhemmin oli kaikkein rikkaimpien rantatontit tuijoteltu läpi, käsiin saatu hiertymät, nähty Dragonmelonta-harjoitukset ja koettu yksi hyttysen purema. Hampuria parhaimmillaan siis. Enkä oikeasti ollut pukeutunut päivämekkoon.

Palatessa takaisin kohti St. Paulia juna-asemalla pariskunta tutki metrokarttaa. Andreas puhui jotain, mutten kuunnellut. Pariskunta puhui suomea. Ensimmäistä kertaa yli kahteen viikkoon sain ottaa katsekontakin ja puhua kieltä, joka kaikkein parhaiten osaan. Vaikka pariskunta olikin Turusta. Olenhan minä nyt Juhon kanssa skypetellyt, mutta ääni tulee toisesta tai kolmannesta laatikosta ja kaikuu hieman, eikä toisen ilmeitä voi lukea ollenkaan. Oli siis ihanaa saada puhua suomea se yhteinen junamatka.

Illan aikana keskustelluimmat aiheet olivat kuningasperheen perheenlisäys, jalkapallo, jalkapalloilijat ja heidän vaimonsa, musiikki, opiskelu, musiikki, jalkapallo, Hampuri, jalkapallo... Jos siis käy hyvä tuuri, minäpä käyn tässä syksyn aikana kertaalleen katsomassa jalkapalloa stadionilla. Ihan oikealla jalkapallostadionilla. Ihan oikeaa jalkapalloa. Saksa <3

Lisäksi halusin vielä kertoa sinulle pieni, että täällä on yhteensä kolme Hesburgeria, ja minä asun niiden leikkauspisteessä. Ainakin melkein. Kerroshampurilaisen nimi on Hesburger, tavallinen purilainen on Finnburger, eikä valikoimassa ole Megahampurilaista ollenkaan. Fazerin sininen alkaa olla vähissä. Nyt on joko saksalaistuttava, tai tilattava Suomesta elintärkeitä elintarvikkeita.

Suukkoja sinne pikkuinen,

-Isosisko

Työmatkakertomuksia

Hei höpönen,

Huomaan itsessäni lieviä työnarkomanian oireita. Niitä on tosin ollut aina, mutta nyt pidän niitä järjettöminä. Työpäivän lopulla alan miettiä, josko ottaisin projektin mukaan muistitikulle, jotta voin jatkaa kotona rauhassa. Junamatkalla huomaan harmittelevani, ettei puhelimella pääse nettiin, kun pitäisi vielä muutaman laatikoston mitat tarkistaa ja etsiä värimaailma tohtorin työhuoneeseen. Pitkät ruokatauot tuntuvat välillä rasittavilta, koska olisi tärkeämpää tekemistä kuin nauttia mansikkarahkaa lammen äärellä.

Olen päättänyt tehdä asennemuutoksen. Minä olen harjoittelija. Minun ei tarvitse paiskia töitä sekopäisesti, minun täytyy oppia. Minun täytyy siis panostaa oppimiseen. Tänään lopetimme hommat aikaisin, koska Carolalla on kuoron konsertti. Kun Carola alkoi pakata tavaroita, harkitsin ihan vakavissani jääväni yksin jatkamaan hommia, mutta pieni ääni kiljui takaraivossa että pomon lähtiessä saa kyllä harjoittelijakin lähteä. Sain siis kerrankin seuraa pitkälle ja puuduttavalle työmatkalleni.

Kiertelin siis aikani kuluksi taas kaupungissa, ostin divarista saksankielisen kirjan ja Pennystä tortellineja. Tänään on siis ensimmäinen päivä Kochhaus-episodin lisäksi kun teen itse ruoaksi muuta kuin pastaa pestolla. Tosin olen löytänyt maailman parhaan peston, vaikka sitä kyllä myy K-Ketjukin Suomessa. Villen kanssa joskus kokeiltiin tätä, ja nyt kun sitä saa lähikaupasta, noh, lisukkeeksi tomaattia ja joskus Halloumia ja mitä muuta voisi pasta-addikti iltoihinsa kaivata? Muista kuitenkin, että ulkona syöminen on täällä edullista. Joskus on jopa halvempaa syödä ulkona kuin kokata itse.

Työmatkat ovat päivä päivältä jännempiä. Minähän halusin reissuun, jotta voisin välillä eksyä. Helsinkiin ja Kuopioon kun ei enää niinkään tule eksyttyä. Nyt kun kaksi viikkoa on eksynyt lähes joka päivä, alkaa eksyminen kyllästyttää. Minun pitäisi hankkia polkupyörä, sellainen jonka jätän työpäivän jälkeen juna-asemalle odottamaan aamua. Polkupyörää kun ei saa kuljettaa julkisissa klo 06-09 eikä 16-19. Pari päivää sitten kuljin työmatkalla metsäreitin läpi, muttta jouduin kääntymään takaisin autotien varteen. Sade oli houkutellut sammakot liikkeelle, ja koska nämä sammakot olivat hyvä jos peukalonkynnen kokoisia, en hennonnut talloa niitä. Ja niitä oli joka puolella. Tuhansittain.

Seuraavaksi menen passikuvauskoppiin hymyilemään. Vielä tänään pitäisi hankkia kuukausilippu ensi kuun työmatkoja varten. Jossain vaiheessa minä varmasti sorrun, hankin puhelimeen netin ja ahdistelen Juhoa kaikki aamut skypepuheluilla. Vaikka aamurutiini on jo muodostunut: kioskilta kahvi ja aamiaismöhkö, junassa meikkaaminen ja aamiainen, juna-asemalla poppi korviin ja reipasta askellusta loppumatka, kestää juna-matka silti yli puoli tuntia. Junamatkalla ehtisi siis tehdä vaikka mitä, kuten vaikka soittaa kotiin.

Halauksia ihana!

Welt-Astra-Tag ja muita kertomuksia

Hei ihana,

Kun aikakoneella palataan tasan päivälleen yhdenksän vuotta taaksepäin, vuoteen 2004, silloin Hampurissa oli Welt-Astra-Tag. Astra on paikallinen olutbrändi, ja häppeninki on tavallaan sama kuin Kaisaniemen kesäkonsertti, jos se olisi nimeltään Koff Kaisapuistossa tai Karhua kansalle. Yhdenksän vuotta sitten kesälauantaina Hampurin Landungsbrückenillä esiintyi ilmaiskonsertissa The Rasmus, tänä vuonna esiintyjälista ei sanonut minulle yhtään mitään. Pyörimme Robin kanssa hetken väkijoukossa, kunnes kyllästyimme ja lähdimme kaupunkikierrokselle.




Voi Hampuri! Miten paljon täällä onkaan sellaista, josta en ole koskaan kuullutkaan, tai ainakaan en ole ymmärtänyt jos minulle on kerrottu. Parin kulman takana kotoa on May Café, jossa on viikonloppuisin aamiaisbuffet. Sinne vien sinut. Aamiaisbuffet sisältää kaikki maailman juustot, normaalin buffetvalikoiman lisäksi. Landungsbrückeniltä voi kävellä parissa minuutissa Reeperbahnille. Oikeastaan koko kaupunki pienenee päivä päivältä, tuntuu että kaikki on kävelymatkan päässä, paitsi työpaikka tietysti.

Kävimme lauantaina Robin kanssa Elben toisella puolen. Oikeastaan olisin halunnut mennä sinne lautalla, koska lautalla saa matkustaa tavallisella bussilipulla. Tässä yksi paikka, josta en ollut koskaan kuullutkaan, tai jos minulle oli siitä kerrottu, en ole tajunnut mistä on kyse. Elbe-joen ali voi kävellä. Siellä kulkee tunneli. Kun polttavasta helteestä pääsee viileään pimeään tunneliin hetkeksi jalottelemaan, no, yllättävän rauhallista siellä oli ulkona juhlivan väkijoukon määrään nähden. Tunnelin toisessa päässä ei sitten ollut oikeastaan mitään, joten kai sinne kuljetaan vain teollisuusalueelle töihin. Tai opastetulle kävelykierrokselle. Mutta mielenkiintoinen paikka tuo tunneli oli joka tapauksessa.

Eilen oli taas maanantaitapaaminen. Menin paikalle vasta yhdeksän jälkeen, ja kun yhdeltätoista terassi suljetaan ja kaikki yli viisikymmentä paikallaolijaa sullotaan kolmen hengen baariin, silloin on mielestäni aika lähteä kotiin. Darren ja Ruben olivat paikalla, samoin Lontoosta juuri takaisin muuttanut kaveri ja puolalaista alkuperää oleva duunari. Kaikki tervehtivät iloisesti, Rubenin viereinen paikka oli vapaa, kuulemma odottivat minua. Baaritiskin takaa jurompi kaveri päivittelee "Isa aus Finnland, Isa aus Finnland", ja varsinainen baarimikko nyökkää tuttavallisesti. Ihan kuin olisi tullut omaan porukkaan. Näin kaveriporukat kai syntyvät, tottumalla yhteisiin traditiohin.

Tänään töiden jälkeen vaeltelin taas kaupungilla. Hampuri on siitä hassu paikka, että kun täällä sataa, rankkaa ropinaa kestää sen puoli tuntia ja sitten taivas on taas kirkas. Rankka ropina vain sattui tällä kertaa juuri siihen hetkeen, kun piti juosta byrokratiapisteestä toiseen ennen niiden sulkeutumista, jotta voi saada opiskelija-alennuksen bussilipusta. Kun tarvittavat lippulappuset oli kourassa, suunnistin Alsterin rantaan etsimään Cafe Alex -nimistä paikkaa, jonka edessä minun on tarkoitus nähdä Andreas huomenna. Me menemme urheilemaan, nimittäin polkuveneilemään Alsterille!

Cafe Alex jäi mysteeriksi, mutta sateessa uitettuna ajattelin istahtaa hetkeksi Starbuck'sin antimille. Tilasin ison kaakaon kermavaahdolla, ja kuten Starbuck'sissa on tapana, myyjä kysyi etunimeäni tilausta varten. "Isa". Takanani jonossa oleva, noin 35-vuotias mies tuijottaa minua hetken ja toteaa saksaksi "taidat olla suomalainen". Hämmennyn. En minä sanonut mitään suomalaista. Vastaan myöntävästi. Jonotan kaakaoni ja etsin istumapaikan täyden Starbuck'sin yläkerrasta. Jannis liittyy seuraani. Tänään on ensimmäinen koulupäivä Saksassa, lomat ovat nyt ohi, Jannis on palaamassa rutiineihin. Jannis on liikunnanopettaja, joka opettaa myös historiaa ja politiikkaa. Jannis on asunut Espanjassa kimppakämpässä kahden suomalaisen tytön kanssa. Vain suomalaisilla on näin puhdas aksentti, että vain pienistä kielioppivirheistä tunnistaa ulkomaalaiseksi. Tähän eivät pysty ketkään muut. Puhumme kielten rakenteista, ulkomailla opiskelusta, Suomen ja Saksan poliittisista suhteista ja polkupyörien vuokraamisesta, kunnes minä päätän jatkaa kaupunkikierrostani ja Jannis ottaa sanomalehden kerratakseen päivän uutiset. Minä lähden hymyillen etsimään tietäni metrolle, koska en varmasti koskaan kyllästy tähän ihmisten ystävällisyyteen täällä.

Ehkä me kaikki kannamme mukanamme jonkinlaista status-habitusta. Ehkä minusta näkee jo kauas, että juttelen mielelläni ja olen uusi täällä ja ehkä hiukan hukassa. Ehkä ihmisissä herää jokin pelastamisen tai auttamisen halu, tai ehkä se on silkkaa uteliaisuutta. Ehkä se on minulle yhdentekevää mistä se johtuu, mutta siitä olen varma, että parhaat muistot jäävät juuri niistä hetkistä, kun joku uskaltaa spontaanisti ottaa kontaktia. Ihan sama vaikka emme välttämättä ole samaa mieltä suurista poliittisista linjoista, sillä jotain yhteistä meillä aina kuitenkin on. Kuten se, miten olemme juuri tähän paikkaan päätyneet. Ja se on usein se mielenkiintoisin tarina.

Tarinahalauksia sinne pieni,
Siukku

Vähän perspektiiviä näihin juttuihin by mr. Thompsonowski

Good day good people.

Now is the time where i will try and open your eyes to the truth of the weekend. As you can see by the wonderful Ms. Burman there were a few incidents where somehow, half of the blame was mysteriously shifted to my shoulders. Allow me to explain......

Ok so Friday 26/07/2013 at approx 17:00 I left work with a skip in my step, ready for another exciting, enlightening and crazy adventure with Isa. I stopped at a supermarket and bought a few alcoholic beverages (for Isa's mum: really, just a few). We met at the Reeperbahn and I dropped my bag + alcohol in her massive room and fridge respectively, and we left to the Kochhaus. Possibly the most bizarre (word of the weekend FYI) place in the history of shops (maybe only bested by TK Maxx as mentioned in a previous blog post. A place where you cannot buy just one item, all items must be bought in order to completely cook a meal, thought of by........I can only assume is a person who has every kitchen appliance and utensil at their fingertips.
We took a look around and, after what seemed like hours Mi'lady finally made her decision as to what she will be cooking. So it was collected, bought, packed into a very quaint paper bag with a lovely little sticker to help keep it in place.

I would like to add at this point that I do not like this American paper bag style of shopping. The enemy of paper is water so I cannot understand how it is acceptable that you can pack all of your items into a bag that cannot even hold strong against the rain. Fortunately the weather was on our side that day and we did not have to juggle the food home due to lack of sturdy packing material.

I digress.

So we returned back to the 'mad house' and 'little ms sunshine' made a start on cooking. After looking for a grater it was decided that improvisation was the best way to move forward. A theme that was ingrained throughout the whole meal. So cheese was cut into very small pieces. As was the courgette and prawns. We then discovered that we didnt have a hand blender so it was decided that we would eat it 'as is' after some cooking.
The pasta was boiling as is the generally accepted method of cooking and for some reason the recipe called for 200ml of oil to be heated for some reason. I cannot understand why, but, it was not my job to question this.
So the oil was heated according to the instruction. At this moment Isa decided that it would be a good idea to put a plastic spatula into mentioned oil. Now from my understanding of the effects of heat on plastic there could have only been one outcome, however I hadnt really thought about this as a spatula is for cooking, and as cooking usually involves heat I took it at face value........

I heard the smoke alarm start to sing and just assumed that, like all smoke alarms, it was paranoid. So i jumped and pushed the button to silence it, grabbed a towel and started to wave it frantically in a desperate attempt to remove the smoke from the kitchen. This was in vain but it doesnt matter.
Judging by the noise that emanated from the mouth of Isa I could tell that something was wrong. Upon investigation it appeared that the spatula didnt have the structural integrity to deal with hot oil and had given up its fight and laid itself to rest at the bottom of the pan.

As you can see the above paragraph was in no way related to me. I had merely paid for the food and also helped chopping. So I have not been absolved and as you can tell, I was innocent in this escapade....

After a surprisingly tasty meal (genuinely) We prepared ourselves for the evening in the 'Bowl of Noodles' sorry, 'Golden Poodle' to get drunk, there is no other reason to be in that place..... We had to make a small stop at the Cobra bar so "The Bank of Thompsonowski" could open for business as a friend needed to borrow cash. After a small fight almost broke out we arrived at the Poodle and drank some beers. It was decided that it was a good idea to cover Isa and Isa's Anna(?) in lipstick so they could kiss my shirt and also my cheek. My t-shirt still bears these marks however I will take a before washing and after washing picture for the fans of this blog if required as proof that I was in the presence of two very crazy ladies.
After this we met some very friendly Germans and spoke a little in their 'bow vow' (sorry, "how how") language and continued to remove the blood from our alcohol system. After a while we decided to leave to some other club, I forget the name so we could continue drinking in a slightly more normal place (I use the term normal in its loosest possible sense).

So we were standing at a bar and drinking when I realised that Isa had disappeared with my wallet and phone. So I decided to search for her, which wasnt easy in a place that had 3 floors and 5 or 6 staircases. I eventually found Isa and we decided to go outside via the dancefloor where we danced to some Finnish band I believe and I was attacked by a very friendly Turkish man. So we went outside to reduce our body temperature and was greeted once again by mentioned Turkish man who was very angry and at that time I had no clue why. I was 'saved' from this man by Isa and her expert distraction methods. So after this i believe we drank some more and then went to another part of the outside, still somehow in the same club where I received a phonecall from Anna, not the same Anna mentioned above, but a rather more crazy Anna that I had met a few weeks ago. I decided I was having more than enough fun and her presence and craziness wasnt required or desired so I told her that i had no idea where we were and that the only thing that I know was that there was a sign that said "Live music every Wednesday". I thought no more of this and continued the evening by returning with Isa to the group and drinking Vodka that make everyone look like they were trying to drink vinegar through their eyes. At this point (or maybe it was before the vodka.........anyway) Isa was invited for a cocktail by some guy who claims to have been singing or playing a guitar when we arrived. I didnt see him holding a microphone or a guitar at any point in the night but that may well have been my observational skills failing me rather than him lying. So i decided that it was not my place to question why once again and took it at face value.

At this point I decided to play a game with Konstantine whereby every time I called him gay I had to buy him a drink......Best money I have ever spent!!

After this game got a little boring i decided that i would go outside once again to cool down, at this point I saw Mr friendly Turk once again and, as i hadnt actually found out what the problem was as I was distracted by Isa and her hostage negotiation skills, alcohol and poor judgement told me that I should confront him once again to find out exactly what was on his mind.
It appears that I had bumped into him on the dancefloor and he didnt like this. I found this totally unreasonable and in the politest way that I could I told him that if he doesnt want to be touched might i suggest he stays away from crowded dancefloors. At this point the impossible happened. Anna (the crazy lady) appeared infront of me with one of her friends, i believe my words were "I am in the middle of an argument, i will be with you when its finished". I finished this argument and upon a sudden realisation of what just occurred I then walked rather quickly away from the outside, Mr Friendly and Ms. Crazy and frantically tried to call Isa. She was unavailable so i sent her a message saying "She found me, call me now!!!" and about 2 minutes later Isa was next to me and we were turning corners, walking up stairs and down other stairs to lose my crazy lady and left the club very quickly. We then found ourselves in a very normal looking bar where Isa ordered a beer and i had a double whisky and cola.

After this the evening was over and we decided that sleep was the best course of action.

So to cut a long story short (!!!!!) alot of these things were not my fault however Ms. Rainbows tries to paint the picture.

Great evening Isa, shame you couldnt be there Vesta :-)


The Famous Thompsonowski, and wearer of the worst tattoo in history

Das Kochhaus

Hei pikkuinen,

Nyt on kehuttava saksalaisia. Kaikessa järjestelmällisyydessään, systeemattisuudessaan ja tarkkudessaan saksalaiset ovat neroja. Todella neroja. Ja Kochhaus-konsepti on siitä loistava osoitus.

Das Kochhaus on kauppa. Kävelet sisään tyylikkääseen liikkeeseen, jossa on pieniä näytteillepanotiskejä joka puolella. Jokaisella tiskillä on omat tuotteensa teemoittain, nimittäin reseptin mukaan. Konseptin idea on, että asiakkaalle tarjotaan valmiina pakettina kaikki ainesosat ruoan valmistukseen. Yleensä omastatakaa tarvitsee olla vettä, suolaa ja oliiviöljyä. Reseptejä on tarjolla kymmenestä viiteentoista, ja jokaisessa pöydässä on ilmoitettu annoksen hinta yhtä ruokailijaa kohden. Pöydästä voi ostaa joko koko paketin ruokatarpeita, tai jättää pois sen osan, jotka ruokakaapista jo löytyvät.

Perjantai-illan valintamme oli siis Salvia-katkarapupasta. Tuoretta minttua, tuoretta salviaa, katkarapuja, grana-juustoa, pastaa, kesäkurpitsaa, sitruunaa. Resepti on älyttömän helppo: Keitä pasta. Silppua ravut, juusto, minttu ja kesäkurpitsa ja mössää ne sauvasekoittimella. Keitä salviaa oliiviöljyssä hetki ja kuivata talouspareilla. Lisää suolaa, pippuria ja sitruunamehua mössöön, lisää salvia ja mössää uudestaan. Laita kaikki pannulle, kuumenna, ja laita lautaselle. Helppoa kuin heinänteko!

Tässä kohtaa kokkausta tulee pienenpieni mutta. Ensimmäisenä meiltä puuttui raastin, joten juusto ja sitruunankuori nirhattiin veitsellä. Seuraavaksi puuttui sauvasekoitin, joten kaikki kuutioitiin mahdollisimman pieneksi, ja kuutiokaaosta törkittiin haarukalla, vaikkei se siitä mihinkään mössööntynyt. Lopulta eteen tuli haastavin osa: Salvian keitto oliiviöljyssä. Yrttien laittaminen kasariin ja niiden kuumentaminen kuulostaa kyllä helpolta, mutta jostain kumman syystä kaksi toheloa kokkia onnistui kuumentamaan öljyn kiehuvaksi, ja yrttejä keitellessä tapahtui jokin käsittämätön Humps kun muovinen sekoitin yhtäkkiä suli kasarin pohjaan kiinni. Kamala käry, palovaroittimen meteli, sulanut kapusta. Kaikin puolin onnistunut ateria siis, pastaa sulaneella juustolla ja epämääräisillä kuutioilla. Herkullista.

Mehukkaan aterian jälkeen partysurffaajat lähtivät taas liikenteeseen. Isolla laumalla tuli koettua Hampurin hipsterein paikka Golden Pudel, josta ilta jatkui irkkupubi-teemaiseen yökerhoon. Vaikka muuten kovasti kieltäydyin jalkaani tanssilattialle laittamasta, kun ilmoille kajahti Sunrise Avenuen Hollywood Hills, no se oli se hetki kun oli pakko päästä kertomaan että Nyt soi suomalainen musiikki, ja nyt kuulkaas tanssitaan.




Kalatorin auetessa oli pienen juhlijat jalat jo niin rakoilla, että nukahtaessa Reeperbahnilta kantautuva meteli tuntui lähinnä rauhoittavalta. Etenkin kun aamun oli aloittanut ennen kuutta itsepalvelupesulassa, jossa aamukahvin kanssa nautittu aamuaurinko oli ehdottomasti parhaimmillaan.

Pusuja siis taas pieni <3