Työmatkakertomuksia

Hei höpönen,

Huomaan itsessäni lieviä työnarkomanian oireita. Niitä on tosin ollut aina, mutta nyt pidän niitä järjettöminä. Työpäivän lopulla alan miettiä, josko ottaisin projektin mukaan muistitikulle, jotta voin jatkaa kotona rauhassa. Junamatkalla huomaan harmittelevani, ettei puhelimella pääse nettiin, kun pitäisi vielä muutaman laatikoston mitat tarkistaa ja etsiä värimaailma tohtorin työhuoneeseen. Pitkät ruokatauot tuntuvat välillä rasittavilta, koska olisi tärkeämpää tekemistä kuin nauttia mansikkarahkaa lammen äärellä.

Olen päättänyt tehdä asennemuutoksen. Minä olen harjoittelija. Minun ei tarvitse paiskia töitä sekopäisesti, minun täytyy oppia. Minun täytyy siis panostaa oppimiseen. Tänään lopetimme hommat aikaisin, koska Carolalla on kuoron konsertti. Kun Carola alkoi pakata tavaroita, harkitsin ihan vakavissani jääväni yksin jatkamaan hommia, mutta pieni ääni kiljui takaraivossa että pomon lähtiessä saa kyllä harjoittelijakin lähteä. Sain siis kerrankin seuraa pitkälle ja puuduttavalle työmatkalleni.

Kiertelin siis aikani kuluksi taas kaupungissa, ostin divarista saksankielisen kirjan ja Pennystä tortellineja. Tänään on siis ensimmäinen päivä Kochhaus-episodin lisäksi kun teen itse ruoaksi muuta kuin pastaa pestolla. Tosin olen löytänyt maailman parhaan peston, vaikka sitä kyllä myy K-Ketjukin Suomessa. Villen kanssa joskus kokeiltiin tätä, ja nyt kun sitä saa lähikaupasta, noh, lisukkeeksi tomaattia ja joskus Halloumia ja mitä muuta voisi pasta-addikti iltoihinsa kaivata? Muista kuitenkin, että ulkona syöminen on täällä edullista. Joskus on jopa halvempaa syödä ulkona kuin kokata itse.

Työmatkat ovat päivä päivältä jännempiä. Minähän halusin reissuun, jotta voisin välillä eksyä. Helsinkiin ja Kuopioon kun ei enää niinkään tule eksyttyä. Nyt kun kaksi viikkoa on eksynyt lähes joka päivä, alkaa eksyminen kyllästyttää. Minun pitäisi hankkia polkupyörä, sellainen jonka jätän työpäivän jälkeen juna-asemalle odottamaan aamua. Polkupyörää kun ei saa kuljettaa julkisissa klo 06-09 eikä 16-19. Pari päivää sitten kuljin työmatkalla metsäreitin läpi, muttta jouduin kääntymään takaisin autotien varteen. Sade oli houkutellut sammakot liikkeelle, ja koska nämä sammakot olivat hyvä jos peukalonkynnen kokoisia, en hennonnut talloa niitä. Ja niitä oli joka puolella. Tuhansittain.

Seuraavaksi menen passikuvauskoppiin hymyilemään. Vielä tänään pitäisi hankkia kuukausilippu ensi kuun työmatkoja varten. Jossain vaiheessa minä varmasti sorrun, hankin puhelimeen netin ja ahdistelen Juhoa kaikki aamut skypepuheluilla. Vaikka aamurutiini on jo muodostunut: kioskilta kahvi ja aamiaismöhkö, junassa meikkaaminen ja aamiainen, juna-asemalla poppi korviin ja reipasta askellusta loppumatka, kestää juna-matka silti yli puoli tuntia. Junamatkalla ehtisi siis tehdä vaikka mitä, kuten vaikka soittaa kotiin.

Halauksia ihana!