Welt-Astra-Tag ja muita kertomuksia

Hei ihana,

Kun aikakoneella palataan tasan päivälleen yhdenksän vuotta taaksepäin, vuoteen 2004, silloin Hampurissa oli Welt-Astra-Tag. Astra on paikallinen olutbrändi, ja häppeninki on tavallaan sama kuin Kaisaniemen kesäkonsertti, jos se olisi nimeltään Koff Kaisapuistossa tai Karhua kansalle. Yhdenksän vuotta sitten kesälauantaina Hampurin Landungsbrückenillä esiintyi ilmaiskonsertissa The Rasmus, tänä vuonna esiintyjälista ei sanonut minulle yhtään mitään. Pyörimme Robin kanssa hetken väkijoukossa, kunnes kyllästyimme ja lähdimme kaupunkikierrokselle.




Voi Hampuri! Miten paljon täällä onkaan sellaista, josta en ole koskaan kuullutkaan, tai ainakaan en ole ymmärtänyt jos minulle on kerrottu. Parin kulman takana kotoa on May Café, jossa on viikonloppuisin aamiaisbuffet. Sinne vien sinut. Aamiaisbuffet sisältää kaikki maailman juustot, normaalin buffetvalikoiman lisäksi. Landungsbrückeniltä voi kävellä parissa minuutissa Reeperbahnille. Oikeastaan koko kaupunki pienenee päivä päivältä, tuntuu että kaikki on kävelymatkan päässä, paitsi työpaikka tietysti.

Kävimme lauantaina Robin kanssa Elben toisella puolen. Oikeastaan olisin halunnut mennä sinne lautalla, koska lautalla saa matkustaa tavallisella bussilipulla. Tässä yksi paikka, josta en ollut koskaan kuullutkaan, tai jos minulle oli siitä kerrottu, en ole tajunnut mistä on kyse. Elbe-joen ali voi kävellä. Siellä kulkee tunneli. Kun polttavasta helteestä pääsee viileään pimeään tunneliin hetkeksi jalottelemaan, no, yllättävän rauhallista siellä oli ulkona juhlivan väkijoukon määrään nähden. Tunnelin toisessa päässä ei sitten ollut oikeastaan mitään, joten kai sinne kuljetaan vain teollisuusalueelle töihin. Tai opastetulle kävelykierrokselle. Mutta mielenkiintoinen paikka tuo tunneli oli joka tapauksessa.

Eilen oli taas maanantaitapaaminen. Menin paikalle vasta yhdeksän jälkeen, ja kun yhdeltätoista terassi suljetaan ja kaikki yli viisikymmentä paikallaolijaa sullotaan kolmen hengen baariin, silloin on mielestäni aika lähteä kotiin. Darren ja Ruben olivat paikalla, samoin Lontoosta juuri takaisin muuttanut kaveri ja puolalaista alkuperää oleva duunari. Kaikki tervehtivät iloisesti, Rubenin viereinen paikka oli vapaa, kuulemma odottivat minua. Baaritiskin takaa jurompi kaveri päivittelee "Isa aus Finnland, Isa aus Finnland", ja varsinainen baarimikko nyökkää tuttavallisesti. Ihan kuin olisi tullut omaan porukkaan. Näin kaveriporukat kai syntyvät, tottumalla yhteisiin traditiohin.

Tänään töiden jälkeen vaeltelin taas kaupungilla. Hampuri on siitä hassu paikka, että kun täällä sataa, rankkaa ropinaa kestää sen puoli tuntia ja sitten taivas on taas kirkas. Rankka ropina vain sattui tällä kertaa juuri siihen hetkeen, kun piti juosta byrokratiapisteestä toiseen ennen niiden sulkeutumista, jotta voi saada opiskelija-alennuksen bussilipusta. Kun tarvittavat lippulappuset oli kourassa, suunnistin Alsterin rantaan etsimään Cafe Alex -nimistä paikkaa, jonka edessä minun on tarkoitus nähdä Andreas huomenna. Me menemme urheilemaan, nimittäin polkuveneilemään Alsterille!

Cafe Alex jäi mysteeriksi, mutta sateessa uitettuna ajattelin istahtaa hetkeksi Starbuck'sin antimille. Tilasin ison kaakaon kermavaahdolla, ja kuten Starbuck'sissa on tapana, myyjä kysyi etunimeäni tilausta varten. "Isa". Takanani jonossa oleva, noin 35-vuotias mies tuijottaa minua hetken ja toteaa saksaksi "taidat olla suomalainen". Hämmennyn. En minä sanonut mitään suomalaista. Vastaan myöntävästi. Jonotan kaakaoni ja etsin istumapaikan täyden Starbuck'sin yläkerrasta. Jannis liittyy seuraani. Tänään on ensimmäinen koulupäivä Saksassa, lomat ovat nyt ohi, Jannis on palaamassa rutiineihin. Jannis on liikunnanopettaja, joka opettaa myös historiaa ja politiikkaa. Jannis on asunut Espanjassa kimppakämpässä kahden suomalaisen tytön kanssa. Vain suomalaisilla on näin puhdas aksentti, että vain pienistä kielioppivirheistä tunnistaa ulkomaalaiseksi. Tähän eivät pysty ketkään muut. Puhumme kielten rakenteista, ulkomailla opiskelusta, Suomen ja Saksan poliittisista suhteista ja polkupyörien vuokraamisesta, kunnes minä päätän jatkaa kaupunkikierrostani ja Jannis ottaa sanomalehden kerratakseen päivän uutiset. Minä lähden hymyillen etsimään tietäni metrolle, koska en varmasti koskaan kyllästy tähän ihmisten ystävällisyyteen täällä.

Ehkä me kaikki kannamme mukanamme jonkinlaista status-habitusta. Ehkä minusta näkee jo kauas, että juttelen mielelläni ja olen uusi täällä ja ehkä hiukan hukassa. Ehkä ihmisissä herää jokin pelastamisen tai auttamisen halu, tai ehkä se on silkkaa uteliaisuutta. Ehkä se on minulle yhdentekevää mistä se johtuu, mutta siitä olen varma, että parhaat muistot jäävät juuri niistä hetkistä, kun joku uskaltaa spontaanisti ottaa kontaktia. Ihan sama vaikka emme välttämättä ole samaa mieltä suurista poliittisista linjoista, sillä jotain yhteistä meillä aina kuitenkin on. Kuten se, miten olemme juuri tähän paikkaan päätyneet. Ja se on usein se mielenkiintoisin tarina.

Tarinahalauksia sinne pieni,
Siukku