Aurelie

Hei pieni,

Minä olin eilen treffeillä. En sellaisilla, että Juhon pitäisi nyt järsiä kyntensä ja itkeä itsensä uneen, mutta treffeillä kuitenkin. Saksankielessä on se hyvä puoli, että jotkut harvat asiat ovat sopivasti yksinkertaistettuja. Kuten treffit.

Wir sind Helden teki aikoinaan kappaleen, johon jokainen saksaa osaava ei-saksalainen nainen voi samaistua, laulun nimi on Aurelie. Laulu kertoo ranskalaisesta Aureliesta, joka ei voi ymmärtää saksalaisten miesten pidättäytyväisyyttä. Aurelie viheltää itse miesten perään, eikä ymmärrä miksi aina puhutaan jalkapallosta. Tarinankertoja yrittää saada Aurelien tajuamaan, että niin se nyt vain Saksassa on. Saksassa ollaan varovaisia niin flirttailun kuin tuttavallisuudenkin suhteen, ja lähtökohtaisesti halutaan aina välttyä väärinkäsityksiltä. Minä pidän siitä täällä, lähtökohtaisesti kaikkien kanssa tullaan toimeen ja kaikkiin tutustutaan, ja ajan myötä matkaan valikoituvat ne, joiden kanssa aikaa vietetään enemmän.

Edellinen kohtaaminen Andreaksen kanssa päättyi yhteystietojen vaihtamiseen. Andreas totesi, että olisi hauska tehdä joskus jotain yhdessä, mutta saksalaisittain joutui vielä tarkentamaan, että ihan siis kavereina vaan. Niinpä muutaman ikivanhalla Nokiallaisella näpytetyn Pennymarkt-liittymästä lähetetyn viestin jälkeen lähdimme urheilemaan, missionamme polkuveneily Alsterilla.

Andreaksen kanssa on mukava viettää aikaa, koska Andreas on selkeästi usein itse joutunut siihen tilanteeseen, että muut ympärillä puhuvat kieltä, jota itse ymmärtää, muttei tarpeeksi hyvin. Andreas on tähän mennessä ainoa, joka aktiivisesti korjaa, jos sanon jotain väärin. Ja voi kuinka minä muuten sanonkaan väärin! Miten monta sanontaa on ihminen voinut oppia päin prinkkalaa, ja miten moni muistisääntö kieliopissa on niinkuin Juhon "oranssi aina oikealle, vaan ei sittenkään!". Mutta ei se oikeastaan haittaa, kunhan muistaa toistaa itselleen silloin tällöin, että kyllä minä tätä kieltä nyt kuitenkin osaan, virheistä viis.

Tarkoituksena oli mennä  siis polkuveneilemään, mutta koska jostain syystä kaikki Alsterin rannan polkuvenepaikat sulkevat ovensa arkena ennen kahdeksaa, jäi ainoaksi vaihtoehdoksi soutuvene. Kyllä minä soutaa osaan, olenhan minä nyt soutanut lapsuuden ja nuoruuden ja kaikki kesät aina, ei soutaminen ole mikään haaste. Paitsi että Alsterilla, jossa samassa lammikossa on melojat, kajakit, kanootit, polkuveneet, soutuveneet, purjeveneet ja lisäksi vielä ne tyypit, joiden lauta muistuttaa surffilautaa, mutta siinä seistään ja melalla tönitään eteenpäin. Salaa mielessäni kiittelin, etten ollut ottanut kameraa matkaan, koska soutuvene oli sekä kiikkerä, että tuntui hörppivän vettä ihan itsekseenkin. Ja Saksassa ei sitten ole pakko käyttää pelastusliivejä vesillä. Toki on paljon maalaisromanttisempaa saada istua soutuveneen keulassa helmikorun heijastuessa vedenpintaan pukeutuneena päivämekkoon jossa on käsinkirjailtuja ruusuja, kuin vetää päälle huutavan oranssi styrox-haarniska, mutta jotenkin pelastusliivi tuo omaa turvallisuuttaan soutuveneilyynkin. Tuntia ja yhtä läheltä piti -tilannetta myöhemmin oli kaikkein rikkaimpien rantatontit tuijoteltu läpi, käsiin saatu hiertymät, nähty Dragonmelonta-harjoitukset ja koettu yksi hyttysen purema. Hampuria parhaimmillaan siis. Enkä oikeasti ollut pukeutunut päivämekkoon.

Palatessa takaisin kohti St. Paulia juna-asemalla pariskunta tutki metrokarttaa. Andreas puhui jotain, mutten kuunnellut. Pariskunta puhui suomea. Ensimmäistä kertaa yli kahteen viikkoon sain ottaa katsekontakin ja puhua kieltä, joka kaikkein parhaiten osaan. Vaikka pariskunta olikin Turusta. Olenhan minä nyt Juhon kanssa skypetellyt, mutta ääni tulee toisesta tai kolmannesta laatikosta ja kaikuu hieman, eikä toisen ilmeitä voi lukea ollenkaan. Oli siis ihanaa saada puhua suomea se yhteinen junamatka.

Illan aikana keskustelluimmat aiheet olivat kuningasperheen perheenlisäys, jalkapallo, jalkapalloilijat ja heidän vaimonsa, musiikki, opiskelu, musiikki, jalkapallo, Hampuri, jalkapallo... Jos siis käy hyvä tuuri, minäpä käyn tässä syksyn aikana kertaalleen katsomassa jalkapalloa stadionilla. Ihan oikealla jalkapallostadionilla. Ihan oikeaa jalkapalloa. Saksa <3

Lisäksi halusin vielä kertoa sinulle pieni, että täällä on yhteensä kolme Hesburgeria, ja minä asun niiden leikkauspisteessä. Ainakin melkein. Kerroshampurilaisen nimi on Hesburger, tavallinen purilainen on Finnburger, eikä valikoimassa ole Megahampurilaista ollenkaan. Fazerin sininen alkaa olla vähissä. Nyt on joko saksalaistuttava, tai tilattava Suomesta elintärkeitä elintarvikkeita.

Suukkoja sinne pikkuinen,

-Isosisko