Hei muhkuraiseni,
Minä tiesin, että Mikeen tutustuminen tulisi muuttamaan minun arjessani jotain. Joistain ihmisistä sen vain tietää, ensisilmäyksellä. Äläkä nyt ymmärrä väärin, saman ensisilmäyksen olen jakanut niin Robin, Lenan kuin Ivanankin kanssa. Ensisilmäyksen, jonka jälkeen tiedätte jäävänne toistenne ihon alle.
Perjantaita minun on nyt pakko sivuta muutamalla lauseella. Perjantaita, jolloin johtaja Hyvärinen suvaitsi saapua Hampuriin kollegoidensa kanssa, ja jolloin istuimme pitkän kaavan illallisella kamalassa räkälässä, ja jolloin yritimme saada aikaiseksi oikeankokoisen ravintolalaskun siinä kuitenkaan onnistumatta. Hampuri, sinä ihanan edullinen kaupunki. Sain siis tosiaan viettää aikaa seurueessa, jossa Mojitoon tilattiin lisää rommia. Kumma juttu, rommi saapui laseissa ja matkassa Pepsit. Tässä seurassa ei Pepsiä juoda, nyt ollaan Reeperbahnilla. Lopulta jätin pojat Reeperbahnille ja suuntasin itse muutaman kulman taakse Annan tupareihin. Tarina kertoo minun olleen Annan juhlissa monta kertaa, monta kertaa kävin hyvästelemässä muut, ja monta kertaa palasin takaisin. Yhdessä välissä minun nimittäin oli kiirehdittävä takaisin Reeperbahnille, minulle oli nimittäin varattu paikka pöytäseurueeseen. Strippiklubille. Ja pääsin jopa ilmaiseksi sisään.
Täytyy myöntää, että lauantaiaamu oli halju. Ja lauantai-iltapäivä. Niin arkinen lauantai, sellainen, johon en olisi halunnut joutua. Lauantai, jolloin ei odota mitään, ja tavallaan toivoisi olevansa toisaalla. Niinpä minä repäisin, laitoin viestejä ja sovin tapaamisen Sommersalonin eteen yhdeksitoista. Kuten kuvitella saattaa, siinäkin oli sitten jotain haljua, kaikki olivat väsyneitä ja kertasivat edellisen illan tapahtumia. Mutta sitten me löysimme tanssilattian, Sommersalonin takaosan ja lopulta HeadCrashin toisen kerroksen ja hypimme ja nauroimme ja salaa minä mietin, että tämä olisi ollut minun viimeinen viikonloppuni. Ja tämä ajatus sai minut hymyilemään, sillä niin ei ole. Vielä ei ole viimeinen mikään.
Sunnuntaina minä eksyin Jungfernstiegin metroasemalle. Vaeltelin etsien ulospääsyä, ja lopulta nousin katutasoon Thalia-teatterin kulmalta, varsin kaukana Applen liikkeestä, jonka edessä minun piti tavata Irfan. Me kävelimme Gängevierteliin ja astuimme Siperiaan. Oikeasti pieni, me istuimme Siperian alakerran stagehuoneeseen syömään vegaaniaamiaista, me ja kaikki Hampurin hipit. Usko minua, en ole saanut parempaa aamiaista koskaan missään. Ja pienen hetken kaipasin rastoja takaraivolla niin, että minun teki mieli sulkea silmät ja laulaa laulua päivänsäteistä ja menninkäisistä. Tämä kulttuuri on kadonnut Helsingistä, tai sitten minä olen siellä vain niin vanha, etten enää löydä takaisin.Karkasin Siperiasta kohtaamaan Miken. Me menimme hattumessuille. Kyllä, messut joissa esitellään hattuja. Kokemus oli loistava ja matkaani tarttui -aika kovalla hinnalla- uusi perheenjäsen. Pölöpipo.
Pölöpipo päässäni me kuljimme sunnuntaisessa Hampurissa. Löysimme puiston, jossa on suuria lamppuja joiden päällä voi istua. Joimme vale-Fantaa. Istuimme kahvilassa, matkustimme S-junalla, istuimme International Cafeessa ja lopulta kaappasimme Annin matkaan ja suuntasimme Grosse Freiheitille. Karaokebaari oli vielä puoli tuntia kiinni, ja päätimme odottaa.Meillä ei ollut rahaa, eikä meillä ollut mitään tekemistä. Keräsimme laukkujen pohjilta kolehdin, tällä saadaan jokaiselle kaksi olutta ja yksi yhteinen tupakka-aski. Ja karaokea. Ja niin me istuimme pitkälle iltaan karaokebaarissa, laulaen mitä ikinä sattui, ihan vain siksi koska me voimme.
Tänään me kohtaamme maanantaitapaamisessa ja kommunikoimme viittomakielellä.
Suukkoja pieni, suukkoja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti