15. toukokuuta 2014

Kotiinpaluutarinoita

Pikkuiseni,
En halua aloittaa sanoilla "Minä kaipaan Reeperbahnia" tai "Onpa täällä rauhallista", vaikka ne ovat ensimmäiset sanat jotka putkahtavat mieleeni kävellessäni lähikauppaan. Lähikauppa ei ole viereisessä talossa, eikä sen edessä nuku yksikään juoppo tai koditon. Uskon, että näillä kaduilla on öisin turvallista, vaikkakaan ei mikään voisi olla turvallisempi kuin ikuisesti juhliva ja sykkivä Reeperbahn.
Astuin asuntoon, jota ei ole imuroitu viikkoihin, hyvä jos kuukausiin. Nostin matkalaukun sisään ja kannoin sen huoneeseeni. Huone tuntuu paljon suuremmalta kuin Reeperbahnin koppini, mutta jotenkin kolkommalta. Huoneessa on kapea sänky, ja jättimäinen pöytä tuntuu syövän koko tilan. Vasta aamulla mieleni sisäisti, että huoneessa on seinällä hyllyjä, johon tavaramäärää voisi purkaa.
Töiden jälkeen käyn ostamassa jostain höpöhöpökaupasta tangon. Jotenkin minä sen viritän, jotta saan vaatteet roikkumaan. Huoneessa ei ole kaappia. En usko että pojilla on silitysrautaa, imurista puuttui suutin.
 
Oliivinvihreässä vessassa hammastahna jättää valkoisen vanan vihreään lavuaariin. On selkeästi jättänyt jo joskus aiemminkin. Sama ilmiö toistuu kylpyammeessa. Mainittakoon siis, että beibibeibi minulla on kylpyamme!
 
Sänkyni on turhan kapea ja pöytä turhan leveä. Vielä minä niille jotain teen. Ikkunan edessä roikkuu likainen ruskea verho, en ole vielä päättänyt miellynkö siihen vai en. Lamppuja minä kuitenkin tarvitsen, se on varma.
Kotia ja rakkautta pieni.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti