Pikkuiseni,
En halua aloittaa
sanoilla "Minä kaipaan Reeperbahnia" tai "Onpa täällä rauhallista",
vaikka ne ovat ensimmäiset sanat jotka putkahtavat mieleeni kävellessäni
lähikauppaan. Lähikauppa ei ole viereisessä talossa, eikä sen edessä
nuku yksikään juoppo tai koditon. Uskon, että näillä kaduilla on öisin
turvallista, vaikkakaan ei mikään voisi olla turvallisempi kuin
ikuisesti juhliva ja sykkivä Reeperbahn.
Astuin asuntoon, jota ei ole imuroitu viikkoihin, hyvä jos
kuukausiin. Nostin matkalaukun sisään ja kannoin sen huoneeseeni. Huone
tuntuu paljon suuremmalta kuin Reeperbahnin koppini, mutta jotenkin
kolkommalta. Huoneessa on kapea sänky, ja jättimäinen pöytä tuntuu
syövän koko tilan. Vasta aamulla mieleni sisäisti, että huoneessa on
seinällä hyllyjä, johon tavaramäärää voisi purkaa.
Töiden jälkeen käyn ostamassa jostain höpöhöpökaupasta tangon.
Jotenkin minä sen viritän, jotta saan vaatteet roikkumaan. Huoneessa ei
ole kaappia. En usko että pojilla on silitysrautaa, imurista puuttui
suutin.
Oliivinvihreässä vessassa hammastahna jättää valkoisen vanan
vihreään lavuaariin. On selkeästi jättänyt jo joskus aiemminkin. Sama
ilmiö toistuu kylpyammeessa. Mainittakoon siis, että beibibeibi minulla
on kylpyamme!
Sänkyni on turhan kapea ja pöytä turhan
leveä. Vielä minä niille jotain teen. Ikkunan edessä roikkuu likainen
ruskea verho, en ole vielä päättänyt miellynkö siihen vai en. Lamppuja
minä kuitenkin tarvitsen, se on varma.
Kotia ja rakkautta pieni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti