Ja niin minä tapasin Miken

Hei nuppunen,

Eilen oli maanantaitapaaminen. Koska aikaa on kulunut, ja ne väittävät että minä olen osa kalustoa, täytyy myöntää että jokin pieni hohde tästä on kadonnut. Asettunut arjeksi niin sanotusti. Ole kertoi eilen monta kertaa, että minun paikkani on täällä, tässä yhteisössä, tässä paketissa, enkä minä vielä voi lähteä. Kerroin tarinaa kohtaamisestani kaupungilla ja mahdollisesta syystä jäädä, ja ihmiset ympärillä lauloivat ja hyppivät "Isa jää Saksaan, Isa jää Saksaan".

Alkuillasta istuimme Annin kanssa ulkona ja minä kerroin tohkeissani tarinaa iltapäivästä. Kaukaa näin Ruebenin lähestyvän Kosmosta ja nostin käden ilmaan ja vilkutin. Väkijoukosta nuori mies, suunnilleen puolesta välistä matkaa otti katsekontaktin, hymyili ja käveli luoksemme. "Mike". "Isa". "Taisit vilkuttaa ystävällesi", "Niin tein", "Ei se mitään, hauska tutustua, saanko istua tähän?". Ja niin ryhmämme sai uuden tulokkaan, Miken, joka on täällä Erasmus-vaihdossa.

Maanantaitapaamisesta ei saanut poistua ennen puolta yötä. Kellon tullessa kahtatoista Darren oli opettanut seurueellemme australialaisen syntymäpäivälaulun, jonka hän toivoi kaikkien laulavan päivän vaihtuessa Darrenin varttivuosisadan päiväksi. Puoli kaksitoista Louisa tuli vetämään minut keittiöön, baaritiskin ohi Davidin selän taakse pieneen tunkkaiseen koppiin. Louisa oli leiponut kakun ja koristellut sen, enää puuttui
kynttilät ja tähtisadetikut. Niin me askartelimme kakun, lauloimme, nostimme maljan ja siinä me olimme kuin yhtä perhettä, me maanantaitapaamislaiset.

Kaunista tiistaita sinne pikkuiseni.