Niinkuin tiedät, Juha oli täällä. Juhan kanssa mahtavaa on se, että Juhan kanssa ei voi stressata. Joskus jo miljoona vuotta sitten me kerran istuimme yömyöhään Lasipalatsin terassilla ja joimme alkoholitonta Beck'siä. Silloin Juho nauroi ja sanoi "en mä ollutkaan tajunnut että te ootte ihan oikeasti ystäviä". Ja jos ei sitä ennen oltu, niin siitä hetkestä lähtien.
Juhan kanssa on juotu kahvia, olutta, limua ja pirtelöä. Juhan kanssa on nukuttu sängyssä ja lattialla, kodeissa ja hotelleissa, koulutuksissa ja juhla-illallisilla. Juhan kanssa on pidetty kädestä ja oltu pitämättä. Mutta Juhan kanssa ei ole koskaan riidelty, ei mistään, ei milloinkaan. Enkä oikein näe siihen syytäkään. Vielä koskaan Juha ei ole jättänyt minua pulaan tai kääntänyt selkäänsä silloin kun Juhaa tarvitsee.
Viikonloppu meni siivillä. Ensin Juha oli tässä, ja kohta Juha olikin taas lentokentällä. Me söimme ulkona, katsoimme jalkapalloa, kävimme 20up:issa, rantabaarissa, nojasimme Elben varrella kaiteeseen. Nukuimme pitkään. Söimme aamiaista. Kuljeskelimme ja nauroimme, hömppäilimme niinkuin Hampurissa hömppäillään. Me kaksi pientä mahduimme minun alle metrin leveään sänkyyni, vaikka aamulla olikin tukahduttavan kuuma. Me palasimme sunnuntaiaamuna kalatorilta kotiin vasta aamukymmeneltä. Me istuimme aamuauringossa juoden limua ja kaljaa. Eikä keskustelun aiheet koskaan loppuneet.Joskus minä mietin, miten älytön tuuri minulla onkaan ollut ihmisten suhteen. Olen löytänyt parhaat iloeläimet ympärilleni. Ne, jotka saavat minut muistamaan kuka minä olen, ja jotka osittain minut määrittävät. Juha on minun se puoleni, joka tekee minusta yhtäaikaa rauhallisen ja vastuuntuntoisen, sekä hullun ja spontaanin.
Onneksi minulla on Juha.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti