Syksy on täällä. Nyt alkaa olla viimeiset hetket ajaa Volvon katto auki. Mielessäni ehti juuri välähtää ajatus siitä, että vaikka ilmassa tuoksuukin syksyn saapuminen, puut ovat onneksi vielä vihreitä. Tai siis koivut ovat. Sitten yläpuolella vilisevät puut vaihtuivat kastanjoiksi, ja jokaista keltaista lehteä reunustivat syksyn ruskeat ja punaiset sävyt. Hengitin syvään. Vielä ei saa tulla koti-ikävä.
Pimeä tulee nopeasti. Niinkuin Italiassa, yhtäkkiä aurinko onkin jo painunut mailleen ja pimeys lankeaa ympärille niin että kaikki värit muuttuvat kontrasteiksi. Vielä ei viitsi mennä nukkumaan, muttei viitsi enää lähteä liikenteeseenkään. Kirjoitan sanoja seinälle ja kohta kuuntelen Pimeyden Pimeyttä ja pimeyttä itsessään.
Pienen pieni koti-ikävä nostaa päätään täällä. Mikään ei ole niinkuin kotona. Kaikki on jotenkin vinksallaan. Täällä on sotkuista ja ahdasta, täällä ei ole epämääräistä ruokaa lojumassa eikä kukaan ymmärrä tästä musiikista mitään. Minä haluaisin soittaa kotiin, mutta ilman puhelinta se ei onnistu. Ehkä huomenna ehdin puhelinkaupoille ja saan taas yhteyden siihen toiseen todellisuuteen, joka tuntuu olevan jossain tavoittamattoman kaukana.
Nyt syön ämpärillisen persikkarahkaa iltapalaksi ja etsin jostain kynttilöitä. Syksyn paras puoli on se, että kynttilät ovat kauneimmillaan.
Kaipaan sinua kovasti siskoseni.
Isa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti