Elämäni peruna, arkeni suola

Hei pieni,

Minun Juhoni on täällä. Se sama poika, jonka kanssa jo vuosia on kinasteltu ensin siitä kumpi on oikeassa, ja sitten siitä kumpi on väärässä. Ja sitten on pussailtu ja naurettu, juotu paljon kahvia ja mussutettu suklaata. Juho toi mukanaan Fazeria, ei yhtään sinistä, ja natusti keltaisesta itse puolet. Ja minä olin pitkästä aikaa kiukkuinen ja sitten minä olinkin taas iloinen.

Minä tiesin jo etukäteen, että Juhoa on vaikea saada rakastumaan Hampuriin. Ei tämä ole samanlailla Juhon juttu kuin minun, ei sille mitään voi. Schantzessa kulkiessa Juho totesi, kuinka typerää on kun seinät bommataan täyteen rumia tageja, ja minua hymyilytti enkä sanonut mitään. Juho nauroi lempeästi kauniille asunnollemme käyttäen sanoja "läävä", "kamala" ja "hämmentävä" juuri niinkuin minäkin käytän, erona on vain se, että minä haluan asua hämmentävän kamalassa läävässäni, Juho ehkä välttämättä ei. Tarina on täällä ihan sama kuin aina aikaisemminkin, kun minun maailmassani ympärillä tuoksuu meri, sen sävyt lomasta, jäätelöstä, polttavasta hiekasta, maailman parhaasta ruoasta, hymyistä ja lämmöstä, Juhon nenä kertoo kuolleesta kalasta. Siinä me olemme niin erilaisia.

Keskiviikkona me kävimme Robin kanssa pizzalla. Torstaina me söimme Robilla uppopaistettua kanaa ja kuljimme Reeperbahnia jutellen niinkuin aina, avoimesti ja naureskellen. Joimme cockteilit ja tanssimme valaistulla lavalla keskellä Reeperbahnia, minä lauloin rakkaudesta. Perjantaina me kävimme katsomassa suihkulähdeshown ja istuimme Schulterblattilla Schantzessa. Hamburger Bergin kautta me livistimme kotiin. Lauantaina kävelimme satamaan, joimme kahvit portugalilaiskortteleissa ja juuri matkalla Speicherstadtiin alkoi sataa, joten hyppäsimme junaan. Seisoimme maailman kauneimmalla rautatieasemalla, kävelimme Mönckebergerstraßen kautta Rathausille, Cafe Alexin kautta superhipsterikauppaan ja siitä St. Paulin kautta kotiin. Nukuimme hetken. Lähdimme Annin synttäreille. Zoesta siirryimme Kleine Pauseen, Hans-Albers-Platzille, Hamburger Bergin Kioskille, edestakaisin, ympäriinsä, Sommersalon, Mollys, Baari, Baari, baari, baari ja lopulta viimein kalatori.

Kalatorin saavuttaminen saa minut aina jotenkin kummallisesti iloiseksi. Ei siellä taaskaan viivytty pitkään, joimme kahvit ja söimme Franzbrötchenit, matkalla kotiin ostin vielä mansikoita. Ensi viikonloppuna täällä on Ansku, Anskun kanssa tanssimme sitten aamulla kalatorilla. Sunnuntaina söimme May Cafessa aamiaista ja nukuimme koko iltapäivän. Illalla kuljimme vielä Zoen kautta Schantzeen illalliselle. Kotimatkalla minä join vielä kaakaon.

Tänään on maanantai. Maanantaitapaaminen. Juhon viimeinen päivä täällä. Ja tästä alkaa lähtölaskenta, ellei maailma muutu ihmeellisesti juuri nyt niin että minä jään niin että siinä on järkeä. Mutta huomenna minä saan vasta miettiä tulevaa, vielä tänään me nauramme ja puhumme salaisella kielellämme asioita joita muut eivät
ymmärrä. Vielä tänään me olemme niinkuin tulevaisuus ei jännittäisi meitä kumpaakin. Ja vielä tänään me olemme Hampurissa, me, niinkuin meidän kuuluukin olla.