Kotona sittenkin

Hei kukkaseni,

Saavuin takaisin Hampuriini, minun sydäntäni hymyilyttää.

Koko lentomatkan olin oma kiukkuinen itseni. Minua ärsytti ihmiset, jotka eivät osaa lukea lähtöportteja taululta. Minua ärsytti ihmiset, jotka tuovat käsimatkatavarana ruumiinmentävän matkalaukun. Minua ärsytti ihmiset, jotka eivät käytä deodoranttia ja sitten minua vielä erityisesti ärsytti ihmiset, joilla on kiire nousta seisomaan lentokoneessa ennenkuin kone on pysähtynyt. En voinut välttyä ajatukselta "onko tämä sittenkin virhe", kun kiukunpuuska ei tuntunut menevän millään ohi, enkä nyt viitsi valehdella että olisin kokenut jonkinlaista innostusta tai kotiinpalaamisen tunnelmaa. Lentomatkalla minä en kiukun lisäksi tuntenut oikein mitään.

Lentokentältä hyppäsin S-junaan ja mietin, pitäisikö minun soittaa jollekulle. Kenelle minä soittaisin? Istuin koko matkan puhelin kädessä valmiina näppäilemään numeron, kunhan ensin keksisin kenen kanssa haluaisin jakaa paluutunnelmani. Liian nopeasti olinkin jo Reeperbahnin aseman sinisessä päässä, rullaportaissa joissa haisee sunnuntaiaamun kusi. Avasin kotioven ja ummehtunut rappukäytävä läikähdytti pienen hymyn huulille. Taisin sittenkin tulla takaisin kotiin.

Kuten kunnon metsästäjä, lähdin heti kebabeläinjahtiin. Naapurini Dönermiehen luona oli jono melkein ulos asti, mutta ängin kuitenkin sisään jonon jatkoksi. Dönermies vilkaisi minua ja samassa hetkessä koko olemus muuttui, selkä suoristui, hartiat vetäytyivät taakse, hymy levisi silmiin. "Olit niin kauan poissa etten tiennyt lähditkö pysyvästi!" mies huudahti. Koko jono kääntyi katsomaan. Hmymyilin takaisin. "Olin vain lomalla, nyt olen takaisin ja minulla on kamala nälkä."

Juttelin dönermiehen kanssa donermiehen leipoessa jonolliselle asiakkaita taikadönereitään. Kerroin Suomesta, syksystä, tähtitaivaan kirkkaudesta ja rauhallisesta luonnosta. Dönermies kertoi Reeperbahnin tarinoita samalla kun pakkasi minulle Dürümin matkaan. Muut asiakkaat toivottelivat hyvää ruokahalua, hymyilivät lähtiessään. Ja minä hymyilin tullessani patjalleni natustamaan saalistani.

Aamulla ostin purukumia metrokioskilta. "Tyttö! Sinä olet takaisin! Miten meni loma?" tervehti kioskin poika. Hymyilin, ja kerroin että on mukava olla takaisin täällä. "Sydämellisesti tervetuloa" sanoi poika ja minä hyppäsin S-junaan.

Töissä minä ahkeroin, keitin cappucinoa, uppouduin lukuihin ja numeroihin, taistelin tulostimen kanssa ja lopulta haukuin puhelimessa naisen joka yritti huijata Carolaa. Aamulla satoi niin että vaelsin töihin hai-saappaissani ja paluumatkalla olin niin laiska, että matkustin suoraan kotiin. Huomenna minä menen ostamaan tiivistettä ikkunaan, en vielä tänään. Tänään olen liian laiska.

Istun sängylle, avaan tietokoneen. Aion kohta nousta, haen vessan seinältä pysähtyneen kellon ja korjaan sen. Kuulen eteisen oven avautuvan, kuulen matkalaukun raahautuvan äänen. Kuulen tervehdyksen "Abend!", enkä tunnista ääntä. Nousen sängyltä ja kurkistan eteiseen. "Olen George, uusi kämppiksesi".

Tästä alkaa uusi luku.

Lämmittäviä halauksia pikkuinen.