Siskonpeti ja lapsuudenystävä

Hei murunen,

Niinkuin tiedät, lapsuudenystävän kanssa voi jakaa kaiken. Lompakon, jääkapin, siskonpedin ja synkimmät salaisuudet. Niinpä viikonloppu Anskun kanssa oli enemmän kuin onnistunut. Pääteemana oli nukkua ja syödä, ja kumpaankin osa-alueeseen tuli keskityttyä tasapuolisesti. Ei ollut nälkä eikä väsy, eikä kertaakaan tehnyt mieli paiskoa ovia tai sukkalaatikoita.

Ansku löytyi Hauptbahnhofilta torstaina kello kuusi, matkassaan David tai Daniel tai öh en muista, sillä matkatavarasäilön kautta hyppäsimme S-Bahniin ja menimme kotiin nauttimaan pastaa pestolla. Ensimmäinen ilta kului tiiviisti neljän seinän sisällä, parhaiden juorujen äärellä.

Perjantaina töiden jälkeen minä kokkasin maailman parasta keittoa ja istuimme ankeassa olohuoneessa viinillä. Kävimme Annin ja Irfanin kanssa pyörähtämässä liikenteessä, mutta en halunnut viipyä pitkään, koska lauantaina oli suunnitelmana kalatorin saavuttaminen.

Lauantaiaamu meni kotiaamiaisella, iltapäivä Elbellä lautalla. Vanhojen autojen tuijottelun jälkeen kävimme mutustamassa suklaaleivoksia, muffinssia ja kakkua latteämpärin äärellä. Huumatussa tunnetilassa nukahdimme Reeperbahnilla avoimen ikkunan alle, kunnes viimein koitti ilta ja alkoi matka kohti kalatoria.

Kohtasimme lauman olohuoneella, Sommersalonin edessä. Bo oli väärässä paikassa, Irfan tuli myöhässä ja Andreaksella oli uusi tukka. Teoria tyttöjen ja poikien erilaisista leluista ja niiden vaikutuksesta yksilön kehitykseen sai minut nauramaan tukehtuakseni, tanssilattian kautta tiskille, ulos, takaisin tanssilattialle neonvalohirviön kanssa ja lopulta kasaribaariin. Kasaribaarissa Queenia ja lauman hajoaminen, lopulta kalatori. Vihdoin, vihdoin minä söin kalatorilla Fischbrötchenin, mutten silti jaksanut bailata niinkuin kalatorilla kuuluu. Kuitenkin monen loistavan idean kautta kehitimme "jatkot"; Andreas nukkui, Ansku joi viiniä ja minä hajotin keittiöstä aterinlaatikon. Marian tuli aamulla töistä kotiin keskelle kaaosta kun kalatorisankarit olivat valloittaneet olohuoneen, hymyili ja toivotti hyviä unia.

Hyvät unet päättyivät iltapäivällä raikkaan sisäilman puutteeseen ja siskonpedistä noustiin aamiaiselle. Tai siis minä nousin, keitin kahvit ja taioin jugurtteja. Darren liittyi seuraan, ja musiikkivalikoima sisälsi niin Irwin Goodmania kuin vastaavaa saksalaista laatuviihdettä. Sunnuntaiden kuuluisi aina olla tällaisia, ihanaa seuraa, kahvia, döneriä ja huonolaatuisia vitsejä. Sunnuntai kruunatui vielä kuplivaan jääteehen, pariin viinimaistiaiseen ja käsittämättömän huonoihin juttuihin varustettuna kömpelöllä kielimuurilla. Tiedäthän pieni, valitan täällä jatkuvasti siitä kuinka paljon saksalaiset käyttävät suolaa ruoassaan. Nyt voin kertoa, että ruoka ei ole ainoa jota maustetaan suolalla, myös lakanat vaativat joskus lisämaustetta. Varsinkin jos sängylle kaatuu punaviiniä.

Maanantaiaamuna silmät tuntuivat muurautuneen yön aikana kiinni, mutta nautimme silti aamiaisen yhdessä Anskun kanssa. Lopulta Ansku jäi, minä lähdin, ja kotiin palatessa ikkunan pielestä löytyi viesti. Se on parhautta, pitkän päivän jälkeen saada vielä lukea terveiset pizzalautasen pohjasta.

Viikonloput loppuvat kohta. Aika loppuu kohta. Jäljellä on kuukausi. Tai siis kuukausi tätä, ja sitten kukaan ei vielä tiedä mistään mitään.

Tule tänne pieni, tanssitaan yhdessä aamut.

Kirje Joulupukille

Hei oma pikkuiseni,

Minä kirjoitin Joulupukille kirjeen.

Hampurin kaupungin kotisivuilta löysin työpaikkailmoituksen, jossa etsittiin huippuluovaa tyyppiä. En nyt voi sanoa että se välttämättä minä olisin, mutta hyvän hullun piirteet minussa on kohdallaan. Yritys on firma, joka on erikoistunut kauppakeskusten jouluilmeisiin, ei siis mihinkään näyteikkunoihin ja joulusukkien asetteluun, vaan sellaiseen valojen ja suurten joulukoristeiden maailmaan. Työnkuvassa edellytetään hyvää englantia, ja kykyä hahmottaa suuria tiloja ja erityistaitona osaamista työskennellä kiireessä ja paineen alla. Photarin käyttö pitää osata. Näillä edellytyksillä oletan heidän etsivän minua. Ja siksi minä kirjoitin hakemuksen.

Minun hakemuksessani on neljä sivua. Ei tietenkään pelkkää tekstiä, vaan myös pöhkö kuvasarja itsestäni. Ensimmäisenä on kansilehti. Tallensin hakemuksen vanhalle muistitikulle. Tuuppasin samalle tikulle myös CV:ni ja lisäksi tiedoston, jossa on linkki portfoliooni. Askartelin ruskeasta pakkauspaperista kirjekuoren ja laitoin tikun sinne. Sitten minä kirjoitin Joulupukille.

Joulupukille minä kerroin, että olen Hampurissa ja viihdyn täällä loistavasti. En haluaisi vielä palata Suomeen. Kerroin Pukille löytäneeni huipun työpaikkailmoituksen, ja pyysin Pukkia suosittelemaan minua kyseiseen tehtävään mikäli sattuu olemaan yhteydessä kyseiseen yritykseen. Kerroin Pukille myös haluavani jouluksi villasukat ja suklaata.

Laitoin kirjeen kirjekuoreen muistitikun kanssa ja pudotin postilaatikkoon.

Nyt minä siis olen virallisesti hullu. Mutta oletko sinä kuullut jonkun hakeneen työpaikkaa kirjoittamalla Joulupukille? En minäkään. Vaikka nyt ei kyseinen paikka irtoaisi, ainakin voin itselleni sanoa yrittäneeni. Eikä hulluudella mitään voi hävitä, ainakaan jos joutuu palaamaan Joulupukin maahan ellei työpaikkaa löydy. Olettaisin kuitenkin, että tähän hakemukseen ainakin vastataan. Ja parasta kielellistä harjoitusta tietysti on työpaikan hakeminen, missään muussa yhteydessä ei ole niin tärkeää saada ilmaistua itseään oikein.

Tänään Hampurissa on jalkapallopäivä. HSV vastaan Werder Bremen. HSV on Hampurin joukkue (tai siis toinen niistä) ja Werder Bremen puolestaan tulee Bremenistä, joka on Oldenburgin lähin suuri kaupunki. Kadut ovat täynnä Werder-faneja, ja tänä iltana minä aion laulaa jalkapallolauluja Werder-fanien kanssa. Vaikka Hampuri onkin kotini ja paikkani jossa olla, jalkapallon osalta minä olen Oldenburgilainen. Muutama hurraa-huuto ja malja Werderille, tänään me olemme Anskun kanssa radalla.

Jouluisia halauksia sinne ihana.

Elämäni peruna, arkeni suola

Hei pieni,

Minun Juhoni on täällä. Se sama poika, jonka kanssa jo vuosia on kinasteltu ensin siitä kumpi on oikeassa, ja sitten siitä kumpi on väärässä. Ja sitten on pussailtu ja naurettu, juotu paljon kahvia ja mussutettu suklaata. Juho toi mukanaan Fazeria, ei yhtään sinistä, ja natusti keltaisesta itse puolet. Ja minä olin pitkästä aikaa kiukkuinen ja sitten minä olinkin taas iloinen.

Minä tiesin jo etukäteen, että Juhoa on vaikea saada rakastumaan Hampuriin. Ei tämä ole samanlailla Juhon juttu kuin minun, ei sille mitään voi. Schantzessa kulkiessa Juho totesi, kuinka typerää on kun seinät bommataan täyteen rumia tageja, ja minua hymyilytti enkä sanonut mitään. Juho nauroi lempeästi kauniille asunnollemme käyttäen sanoja "läävä", "kamala" ja "hämmentävä" juuri niinkuin minäkin käytän, erona on vain se, että minä haluan asua hämmentävän kamalassa läävässäni, Juho ehkä välttämättä ei. Tarina on täällä ihan sama kuin aina aikaisemminkin, kun minun maailmassani ympärillä tuoksuu meri, sen sävyt lomasta, jäätelöstä, polttavasta hiekasta, maailman parhaasta ruoasta, hymyistä ja lämmöstä, Juhon nenä kertoo kuolleesta kalasta. Siinä me olemme niin erilaisia.

Keskiviikkona me kävimme Robin kanssa pizzalla. Torstaina me söimme Robilla uppopaistettua kanaa ja kuljimme Reeperbahnia jutellen niinkuin aina, avoimesti ja naureskellen. Joimme cockteilit ja tanssimme valaistulla lavalla keskellä Reeperbahnia, minä lauloin rakkaudesta. Perjantaina me kävimme katsomassa suihkulähdeshown ja istuimme Schulterblattilla Schantzessa. Hamburger Bergin kautta me livistimme kotiin. Lauantaina kävelimme satamaan, joimme kahvit portugalilaiskortteleissa ja juuri matkalla Speicherstadtiin alkoi sataa, joten hyppäsimme junaan. Seisoimme maailman kauneimmalla rautatieasemalla, kävelimme Mönckebergerstraßen kautta Rathausille, Cafe Alexin kautta superhipsterikauppaan ja siitä St. Paulin kautta kotiin. Nukuimme hetken. Lähdimme Annin synttäreille. Zoesta siirryimme Kleine Pauseen, Hans-Albers-Platzille, Hamburger Bergin Kioskille, edestakaisin, ympäriinsä, Sommersalon, Mollys, Baari, Baari, baari, baari ja lopulta viimein kalatori.

Kalatorin saavuttaminen saa minut aina jotenkin kummallisesti iloiseksi. Ei siellä taaskaan viivytty pitkään, joimme kahvit ja söimme Franzbrötchenit, matkalla kotiin ostin vielä mansikoita. Ensi viikonloppuna täällä on Ansku, Anskun kanssa tanssimme sitten aamulla kalatorilla. Sunnuntaina söimme May Cafessa aamiaista ja nukuimme koko iltapäivän. Illalla kuljimme vielä Zoen kautta Schantzeen illalliselle. Kotimatkalla minä join vielä kaakaon.

Tänään on maanantai. Maanantaitapaaminen. Juhon viimeinen päivä täällä. Ja tästä alkaa lähtölaskenta, ellei maailma muutu ihmeellisesti juuri nyt niin että minä jään niin että siinä on järkeä. Mutta huomenna minä saan vasta miettiä tulevaa, vielä tänään me nauramme ja puhumme salaisella kielellämme asioita joita muut eivät
ymmärrä. Vielä tänään me olemme niinkuin tulevaisuus ei jännittäisi meitä kumpaakin. Ja vielä tänään me olemme Hampurissa, me, niinkuin meidän kuuluukin olla.