Partysurfing oli täysin Robertin idea, let's blame Rob.
Lauantaiaamuna hypin kaupasta toiseen ostamatta mitään mitä olisin tarvinut. Esimerkiksi seuraavat asiat ostoslistalta jäivät hankkimatta: Joghurt mit der Ecke, mitä tahansa ruokaa, Punica-mehu, suklaa ja aurinkorasva. Nyt sunnuntaiaamuna kaikkien kauppojen ollessa kiinni, harmittaa vietävästi ettei ostoksia tullut tehtyä eilen.
Minulla oli eilisaamulla kiire. Minun oli ehdittävä kahdeksitoista Altonan asemalle kukkakojun eteen. Koska kaikki kommunikointi oli käyty Couchsurfingissä, ei minulla tietenkään ollut kenenkään numeroita, eikä avointa verkkoa tunnu olevan missään muualla kuin Mäkkärissä -eikä sielläkään suomalaiselle liittymälle. Eli ajoissa oli oltava.
Siinä minä seison kahdeltatoista, kun väkijoukon toiselta puolelta nuori mies ottaa katsekontaktin, osoittaa minua, ja muodostaa huulillaan sanan "partysurfer?". Muruseni, tämä on Robert. Odotamme vartin verran muita, joita ei näy ei kuulu, ja lähdemme kauppaan ostamaan grillaustarpeita. Kaupassa kun arvailemme juuri Bratwurstin hevosenlihapitoisuutta, seuraamme liittyy Bo. Kolmisin me pakkaamme matkaan kassillisen ruokaa, olutta tietysti, mutta jostain syystä aurinkorasva jäi taas matkasta. Ja heti kaupan ulkopuolella huomaan, että kamerani kortti on jäänyt kiinni läppäriin. Ei siis kuvia rantagrillailusta.
Robert on tyypillinen britti, osaa saksaa muttei puhu, juo oluensa yhdellä huikalla ja nauraa paljon. Robertilla on ehdottomasti maailman rumin tatuointi, otan siitä kyllä sinulle vielä kuvan. Robert on töissä jossain joka laivoja jotain, ymmärrät varmaan. Bo puolestaan on mystinen saksalaisheppu, muttei vaikuta saksalaiselta alkuunkaan. Toisaalta, en osaa sanoa miltä Bo vaikuttaa. Eikä Bo ole mikään oikea nimi. Bo ei puhu mielellään itsestään, mutta parin tunnin todellisen vonkaamisen jälkeen suostui Bo lopulta näyttämään työnantajansa nettisivut. Bo on koulutukseltaan lavastaja, maalaa työkseen pienyksityiskohtia rikkaiden ihmisten koteihin.
Seuraavaksi seuraan liittyi Michael. Michael opiskelee opettajaksi ja on asunut Brasiliassa. Kansainvälinen leirimme oli sijoitettuna yhden Englanninlipun ja yhden Brasilian lipun päälle, vaikkakin tämä seurue oli onneksi niin isänmaallinen, että kyse ei ole kuitenkaan ihkaoikeista lipuista. Iltapäivän kuluessa ja auringon paahtaessa porukka kasvoi ja kasvoi, järjettömän kokoinen pallogrilli ilmestyi Chrisin ja Nielsin matkassa. Yhtäkkiä kello oli humps viisi, ja sitten jo seitsemän.
Kun kotona pääsin kylmästä suihkusta vähän kahdeksan jälkeen ulos, mielessäni kävi kaupassakäynti, mutten sitten kuitenkaan jaksanut lähteä. Otin torkut, seuraava etappi olisi Hauptbahnhof Süd kello yksitoista, josta suuntana Hiphop-party. Kuinka ikinä minut tähän ideaan ympäripuhuttiin, en osaa sanoa, mutta kyllä hiphop-party voittaa kotona yksin istumisen lauantai-iltana. Suunnitelma olisi ollut kyllä hyvä, jos olisin herännyt ajoissa, ja jos jokin tarkka kohtauspaikka olisi ollut sovittuna. Lopputuloksena olin siis Hauptbahnhofilla kymmentä yli yksitoista, yksin, ilman kenenkään numeroita. Enkä minäkään numeroani ollut kellekään antanut.
Kello on puolenyön ja olen takaisin kotona. Löydän couchsurfingista Robertin numeron. Robert on joillan synttäreillä jossain, mutta soittaa kun tulee lähemmäs keskustaa. Menee ehkä kolme minuuttia ja Michael soittaa, on saanut Robilta numeron. Menee toiset kolme minuuttia, ja olen ulkona ovesta. Vartin verran kiertelen vyölaukkutyttöjen seassa etsien poikien mainitsemaa ravintolaa, jonka lopulta löydän heti poliisiaseman vierestä. Istun Sanktpaulibarin terassille Michaelin ja Bon kanssa, ja kohta seuraan liittyy Konstantin. Konstantin kertoo tarinoita Israelista ja Moskovasta, ja jostain syystä käymme keskustelua jatkuvasti englanniksi. Pitkin iltaa vaihdamme kieltä englannista saksaksi ja takaisin englanniksi, denglisch on siis virallinen kielemme.
Terassilta siirrymme tapaamaan Robertia ja Klementinea, ja seurueemme kasvaa lähes kahdenkymmenen hengen laumaksi. Menemme pienenpieneen pubi-henkiseen paikkaan nimeltään Ex-Sparr, joka muuttuu sillä hetkellä klubiksi kun koko porukka pakkautuu sisään. Partysurfers. Musiikki on kamalaa jyskettä ja jumputusta, tila on ahdas, mutta kaikilla on hauskaa. Jostain syystä vaihdamme kuitenkin paikkaa, ja seurueemme hajoaa. Seuraavaksi suuntana on siis Grüner Jäger, hiphop-party. Sokkeloinen paikka, paljon ihmisiä, pimeää, todella hoppia, ja ihmiset tupakoivat tanssilattaialla. Ulkona puutarhassakin on niin kuuma, että tanssijalkojen väsyessä alkaa toivoa pientä sadetta tai edes viileää tuulenvirettä. Neljän jälkeen seurueemme pienenee jälleen, osa jatkaa kreiseihin teknobileisiin, osalla on nälkä.
Minä lukeudun aina ennemmin nälkäisiin kuin kreiseihin teknobailaajiin. Sain puhuttua Konstantinin ympäri lähtemään kalatorille aamiaiselle, ja niinpä matka kulki kioskin kautta josta ostimme matkaoluen kohti Hampurin kuuluisaa aamunähtävyyttä. Matkaolut, voi pieni, ehkä tämä kaikki vielä muuttuu kauniissa kotimaassamme joskus. Matkaolut aamuneljältä ei suistanut meitä kurimukseen, eikä vielä aamukuudelta jatkuva juhlinta Reeperbahnilla tuhonnut kenenkään mielenmaisemaa. Selkeästi saksalaisille asenteeni tätä vapautta ja mahdollisuuksien maailmaa kohtaan on hyvää viihdettä, jouduin selittämään illan aikana moneen kertaan sitä, että kyllä, kello puoli neljä tasan pilkulleen meillä menee tiski kiinni, ja ei, sen jälkeen ei tiskin alta myydä, ja ei, siitä ei jousteta puoli viiteen vaikka olisi kuinka hyvät juhlat. Ja siksi minä käyn ostamassa matkaoluen nyt kello 04:39 kun olen matkalla kalatorille.
Kävimme kalatorilla tosiaan. Se aukeaa kello viisi. Kello viideltä jo rantaraitti oli tupaten täynnä ihmisiä, en jaksanut edes päähallille asti, vaan ostin kalaleivän heti kolmannesta kojusta. Nopea aamiainen ja aika mennä nukkumaan. Konstantin nappasi taksin, minä viipotin Kiezin läpi kotiin. Vyölaukkutyttöjä, joka puolella vyölaukkutyttöjä.
Nyt lähden etsimään aamiaista, mitä tahansa ruokaa, aamukahvia. Lähikonditoria taitaa tarjota minulle croisantin. Tai kaksi.
Ihanaa sunnuntaita murunen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti