Mondaymeetings

Hei pikkuinen,

Kirjoittelen kirjeitä taas paloissa, ajatukset on helpompi pitää selkeinä. Elämä olisi helppoa jakaa ensin päiviin, ja sitten päiviin sijoittuviin tapahtumiin ja sattumuksiin, jos ihmisen muistikapasiteetti olisi tarkoitettu moiseen. En usko että on, ja siksi tuntuu että koko ajan jotain unohtuu. Muistaminen käy päivä päivältä vaikeammaksi. Siksi kerron sinulle nyt ensin maanantaitapaamisesta.

Maanantaitapaaminen on hampurilaisten sohvasurffaajien viikottainen meeting point. Paikka on aina sama, pienenpieni kuppila Grosse Freiheitin takana, nimeltään Kosmos St. Liederlich. Matkalla kuljin Grosse Freiheitin läpi, ihan vain katsoakseni mitä katupahaselle kuuluu. Ja siellä se oli yhä paikoillaan, maailman kummallisin yökerho. Aikoinaan reilatessa Charlotte halusi viedä minut ja Tuomon lempiklubilleen Grosse Freheitilla. Ravintolan jonossa selvisi, että ihan oikeasti me jonotamme paikkaan nimeltä Funky Pussy Club. Ja kyllä, sinne me myös menimme. Ihan tavallinen tanssilattiateiniparatiisi se on, ei mitään ihmeellistä, mutta vain Reeperbahnin välittömässä läheisyydessä ravintola voi saavuttaa suuren suosion nimestä viis. FunkyPussyClub, sinne minä sinut vien tanssimaan.





Maanantaitapaamisessa oli puoli yhdeksän aikaan paikalla noin kymmenen ihmistä. Puoli yhdeltätoista porukkaa oli noin viisikymmentä, ja puoli kahdeltatoista lähtee viimeinen S-juna arkena, joten kadunvarsi hiljeni hieman, muttei kuitenkaan kokonaan.

Tällaiset tapaamiset ovat kielten sekamelska. Kaikki aloittavat aina englanniksi, ja jossain vaiheessa selviää, että kommunikointi onnistuu muillakin kielillä. Näin kävi Andreaksen kanssa. Ensin yleistä höpöttelyä englanniksi, kunnes toinen toteaa olevansa paikallisia ja yksi tapahtumanjärjestäjistä ja kysyy sitten mitä minä Hampurissa teen. Aloitan lauseen sanalla "Eigentlich..." [oikeastaan] ja Andreas alkaa nauraa. Tämä on smoothein tapa vaihtaa kieltä lennossa.

Pöytäseurueessamme vaihtui porukka jatkuvasti, mutta Australian kasvatit Darren ja Ruben pysyivät saman pöydän ympärillä lähes koko illan. Ruben on ollut Hampurissa pari kuukautta, työskentelee jotain ohjelmointia täältäkäsin Austraaliaan ja aloittaa saksankielenkurssin parin viikon päästä. Darren puolestaan kertoo olevansa malli ja veloittavansa jokaisesta otetusta kuvasta satasen. Lupaan maksaa, onhan tämä kuitenkin tavallaan business-suhde. Darren on oikeasti töissä aussie-ravintolassa Hampurissa, ollut täällä jo monta kuukautta, eikä ymmärrä kuitenkaan kieltä ollenkaan. Darrenin kysyessä minun alkuperääni, Andreas vastaa puolestani "Oldenburger". Saamme aikaiseksi keskustelun, jossa selviää Darrenin harrastavan ratsastusta, pitävän sitä maailman miehekkäimpänä urheilulajina, ja toimineen kerran hiusmallina, joten hänellä on oikeus sanoa itseään malliksi. Loppuillasta en ole enää ihan varma olenko ollut Suomessa vaihdossa vai töissä, ja Darren tuntuu tietävän aiheesta vielä vähemmän.

Loppuillasta pääsen taas siihen keskustelunaiheeseen, joka tuntuu olevan jokaisen saksalaisen lempiaihe. Millaista musiikkia kuuntelet? Siis et osaa sanoa? Onko se jotain indyä? Mitä on suomalainen pop-musiikki? Eikö Lordi ole Suomesta? Sano joku bändi jonka musiikista tykkäät. Sano joku biisi josta pidät. Lopulta keskustelu menee aina siihen, että jossain on ollut joko hoppia tai teknoa, ja konemusiikista tuntuvat kaikki saksalaiset kummallisesti pitävän. Andreaksen huumorintaju kuitenkin riitti käsittelemään aihetta niin, että taustalta löytyi yhteiset teinivuosien rebel-teeman mieltymykset. Kotimatkalla hyräilin Hoseneiden Bayernia, ihan vain siitä ilosta, että olen vihdoin maassa ja juuri siinä kaupungissa, jossa ymmärretään jokainen FC Bayern -vitsi.

Halauksia pieni <3